Ro­va­nie­me­läi­nen San­te­ri, 18, syntyi tyt­tö­nä, mutta on aina miel­tä­nyt itsensä po­jak­si: "Van­hem­mat, tukekaa las­tan­ne"

Tyttö, 44 cm, 2200 g.

Punaiset hiukset, kätilöt nimittivät pikkumyyksi.

Syntymätodistuksessa Santeri Seppälän sukupuoleksi on määritelty tyttö. Hän kuitenkin mielsi itsensä pojaksi jo tarhassa.

–Silloin en tiennyt termejä tai osannut kertoa siitä, mutta se on vain aina ollut niin, hän sanoo.

13-vuotiaana Seppälä kertoi asiasta äidilleen.

–Äiti vain vastasi, että joo, minä tiedän. Olen aina tiennyt, Seppälä toteaa.

Vanhemmille Seppälän transsukupuolisuus näkyi pikkulapsesta asti lelunvalinnoissa, pukeutumisessa ja käyttäytymisessä.

He olivat kuitenkin halunneet, että Seppälä kertoo asiasta itse, ennen kuin sitä lähdetään viemään eteenpäin.

Ensimmäinen askel sukupuolen korjaushoidoissa oli tutkimusjakso, joka Seppälän kohdalla kesti vuoden. Hän oli 15-vuotias diagnoosin saadessaan.

Asiaa tutkittiin Tampereen yliopistollisen sairaalan EVA-yksikössä.

–Siellä aina käytiin juttelemassa psykologien ja lääkäreiden kanssa ja tehtiin erilaisia tehtäviä. He kyselivät kaikenlaista ja joskus ajattelin, että miten tämä liittyy mihinkään. Ilmeisesti se jotenkin liittyi, Seppälä naurahtaa.

Oma perhe on ollut Seppälälle suuri tuki ja apu prosessin aikana.

–Toki suvusta löytyy joitain joita vähän ihmetyttää, että mikä tämä homma on, mutta lähisuku ja perhe ovat ottaneet asian todella hyvin, hän sanoo.

Nimensä Seppälä vaihtoi Santeriksi heti diagnoosin saatuaan.

–Vanhemmille ja isovanhemmille oli vaikeaa, kun oli koko elämän tottunut kutsumaan tietyllä nimellä. En minä siitä pelihousujani repinyt, jos he joskus sanoivatkin väärin.

Neljä kuukautta diagnoosin saamisen jälkeen Seppälä täytti 16 vuotta ja sai aloittaa miehistävät hormonihoidot. Nyt täysi-ikäinen Seppälä odottaa uuden henkilötunnuksen saamista ja näin ollen sukupuolen juridista vahvistamista.

Sen jälkeen postiluukuun kolahtaa kutsuntakirje. Muita mullistuksia henkilötunnuksen muuttuminen ei aiheuta.

Nykyään elämä on helpompaa, eikä Seppälän tarvitse selitellä asiaa niin paljoa. Käynnit sairaalassa, virastoissa tai missä tahansa, missä henkilöpapereita tarvitaan, ovat yksinkertaistuneet.

Kerran Seppälän veli oli passihakemuksen yhteydessä joutunut vastaamaan poliisin turvakysymyksiin. Virkailijan papereissa oli Seppälän kohdalla lukenut hänen uusi ja vanha nimensä. Virkailija luuli, että perheessä on kaksoset.

–Oli siinä aikamoinen selittäminen, että ei meillä ole mitään kaksosia, kun virkailija vain tivasi, että no kukas muu teillä asuu, Seppälä naurahtaa.

Myös pankista ilmoitettiin Seppälän käyttäneen kaksi kuukautta väärän henkilön pankkikorttia nimenmuutoksen jälkeen.

–Juuri tämän tyyppisiä juttuja on ollut. Nyt kun ajattelee niin ihan hauskojakin, hän sanoo.

Seppälän mielestä on tärkeää olla avoin transsukupuolisuudesta. Hän vastaa kyselijöille, jotka ovat aidosti kiinnostuneita asiasta.

–Joskus, kun ihmiset eivät tiedä asiasta, he kyselevät mitä sattuu ja tulee näitä ”mitä sinulla on housuissasi” -kommentteja sun muuta.

Seppälä toivoisi ihmisten vastaavissa tilanteissa miettivän, mitä kysyjä ei kysyisi esimerkiksi tuntemattomalta vastaantulijalta.

–Jonkun näköinen toisen kunnioitus ja järki pitää olla, hän sanoo.

Rovaniemellä Seppälä ei ole kokenut toiseuden tunnetta. Ikätovereille transsukupuolisuus ei ole ollut järkytys tai ongelma.

–Rovaniemellä olen vain yksi muiden joukossa. Eikä sen tarvitsekaan olla niin, että minua katsottaisiin, että olen jotenkin erilainen. Olen vain niin kuin muutkin, hän sanoo.

Seppälä neuvoo kohtaamaan translapset ja -nuoret normaalisti.

–Ei siitä tarvitse tehdä mitään kauhean vaikeaa, hän sanoo.

–Mieluummin vanhemmat tukekaa sitä lasta kun kiellätte koko asian. Ei se auta mitään. Kyllä aika näyttää, miten asia on. Mieluummin antaa sen lapsen olla oma itsensä, kuin alkaa kieltämään ja rajoittamaan, Seppälä sanoo.