Ensi lauantaina Suomen Cupin karsintalohkonsa aloittavan Rovaniemen Palloseuran miehistön ympärillä käy kova kuhina. Päävalmentaja Toni Koskela valmennustiimeineen tekee hartiavoimin töitä, mutta maltilla. Vaikka miehistö ei ole vielä lähelläkään valmis, kyse on lähinnä vain oikeiden pelaajien löytämisestä tarvittaville pelipaikoille.
– Pelaajia olisi kyllä saatu ja tarjonta on runsasta, mutta tarvitsemme juuri haluamamme pelaajat tarvittaville pelipaikoille. Esimerkiksi meille tarjottiin tänään Portugalin pääsarjassa pelannutta kovaa kaveria sopivaan hintaan, mutta hänelle meillä ei ollut käyttöä, Toni Koskela kertoo.
– Tammikuun jälkeen koittaa vasta meidän hetkemme saada tarvitsemamme kovat vahvistukset, kun Euroopan isommat ja rahakkaammat sarjat ovat jo kiinni. Sama pelaaja vaatii tammikuussa tuplapalkkaa kevääseen verrattuna, Koskela valaisee.
Vaikka maalivahti Antonio Regueron loukkaantuminen oli pelättyä lievempi – etsii RoPS myös veskaria.
– Luonnollisesti toivomme, että ”Toni” olisi kunnossa Veikkausliiga-kauden alkaessa. Meidän on kuitenkin varauduttava siihen, että toipuminen pitkittyy. Haemme maalivahtia, joka on hyvää Veikkausliiga-tasoa ja olisi meidän käytettävissämme mahdollisimman pian Suomen Cupissa. Haemme nuorta kaveria, joka olisi samalla meillä jo tulevaisuutta varten.
Reguero on jo 36-vuotias, eikä pelivuosia ole jäljellä loputtomiin. RoPS etsii veskaria sekä Suomesta että ulkomailta.
Koskela joutuu pitkin hampain päästämään vakuuttavasti testeissä esiintyneen norjalaisen keskikenttäpelaajan Tomas Kristoffersenin jatkamaan matkaa.
– Hän on hyvä pelaaja ja ehdottomasti Veikkausliiga-tasoa. Tarvitsemme kuitenkin Eetu Muinosen sairausloman takia pelipaikan suhteen joustavamman pelaajan. Kristoffersen on kontrolloiva keskikenttäpelaaja, lähinnä 6- ja myös 8-paikalle, mutta tarvitsemme nyt kaverin, joka voi pelata myös hyökkäävää roolia.
Joukkueen rakentamista sekoittaa myös ghanalaiskolmikon Maxwell Arthur, Ibrahim Issah ja Issah Yakubu saapumisen jatkuva viivästyminen. Kolmikon paperit eivät ole vieläkään kunnossa.
– He ovat kaikki mielenkiintoisia pelaajia, ja meidän on saatava varmuus, ketkä heistä pärjäävät jo nyt täällä. Vasta sen jälkeen voimme päättää lisähankinnoista. Fakta on kuitenkin se, että kohta on saatava konkreettisia päivämääriä, milloin miehet ovat täällä, Koskela paaluttaa.
– Arthur on 18-vuotias erittäin fyysinen ja dynaaminen tasapainottava keskikenttäpelaaja. Hän voittaa hyvin palloja, eikä vastaavasti juuri menetä niitä. Toiveissa on, että hän pystyy myös box to box (kahden suunnan) -rooliin. Issah taas on myös 18-vuotias nopea vasenjalkainen laituri. Hän kääntyy nopeasti ja pyrkii nopeisiin syöttöihin.
Porukan vanhin on 21-vuotias toppari Yakubu.
– Hän on iso, fyysinen toppari, jolla on jo todella miehekkäät ominaisuudet, Koskela kuvailee.
RoPS testaa edelleen pelaajia ja käy neuvotteluita. Uusia sopimusuutisia voi tulla jo lähipäivinä.