Romahtaneet piiput, vettä vuotava katto ja umpeenkasvanut piha – Paksuniemet herättivät Saariniemen tilan uuteen kukoistukseen ja nyt se on heidän kotinsa
Jari ja Merja Paksuniemi ovat kunnostaneet 1860-luvulta peräisin olevaa Saariniemen tilaa jo useamman vuoden. Korjaustoimet aloitettiin kaksi vuosikymmentä autiona olleella tilalla kreivin aikaan.
Jari ja Merja Paksuniemi kunnostivat kaksi vuosikymmentä tyhjillään seisseen Saariniemen tilan. Tila on Vanttausjärven kolmanneksi vanhin pysyvä asuinpaikka. Tilalla elää myös lampaiden ja kanojen suomalaisia alkuperäisrotuja.
Kuva: Jussi Leinonen
Ensimmäisenä tulijaa tervehtii huudollaan omassa aitauksessaan oleskeleva Pekka-pässi.
Pian toisessa aitauksessa olevat kolme kainuunharmasta ja kuusi suomenlammasta kurkottelevat jo turpiaan aidan toiselle puolelle.