Kello näyttää kolmea keskiviikon ja torstain välisenä yönä, kun Rovaniemen Kiekko on palannut voitokkaalta vieraspelimatkalta Kajaanista Rovaniemelle. 337 kilometrin matka on rovaniemeläisten lyhyin pelireissu koko sarjassa.
Bussissa jo tovin nukkuneet miehet lähtevät omille teilleen. Suurin osa saa nukkua aamulla pitkään.
Kapteeni Henri Joki-Erkkilää herätyskello ei armahda. Töihin on mentävä aamuyhdeksäksi, sillä tieinsinöörin työt odottavat.
Tällä hetkellä mies tekee jääkiekon ohella 25-tuntista työviikkoa. Harjoituksia jää väistämättä välistä, mutta aikatauluja pyritään jatkuvasti järjestelemään parhain päin.
"Välillä pitää viikonloppuisin käydä työpaikalla tasaamassa tunteja. Henkinen rasitus on fyysistä raskaampi. Eihän tämä olisi mahdollista, jos olisi perhe", kahdeksatta kautta RoKin paidassa pelaava puolustaja sanelee kahvikuppi kädessään.
30-vuotias Joki-Erkkilä on kasvattajasarja Mestiksessä harvinaisuus, vaikka kolmekymppiset pelaajat ovat usein jääkiekkoilijana vasta parhaimmillaan.
"Vieläkin koen, etten ole näyttänyt parastani kaukalossa ja voin vielä kehittyä, mikä saa jatkamaan pelaamista. Pitäisi esimerkiksi pystyä nauttimaan pelaamisesta myös huonoina iltoina", Joki-Erkkilä sanoo.
Tällä kaudella kehityskohteet ovat painottuneet henkiselle puolelle ja stressinhallintaan. Joki-Erkkilä kun on pystynyt pelaamaan vain kahdessatoista RoKin 34:sta ottelusta.
Mykoplasman ensioireet tulivat elokuussa, kun kauteen valmistautuminen oli kuumimmillaan. Viiden runkosarjaottelun jälkeen tauti puhkesi valloilleen. Seuraavat puolitoista kuukautta menivät täyslevossa, ennen kuin mies pääsi pikkuhiljaa palaamaan harjoituksiin.
"Etenkin se puolentoista kuukauden huili turhautti ihan kunnolla. Pyrin aluksi olemaan joukkueen mukana mahdollisimman paljon, mutta se tuntui vain kurjemmalta. Lopuksi olin mukana vain kotipelit", Joki-Erkkilä toteaa.
Mies palasi kaukaloon marraskuun loppupuolella keskenkuntoisena, kunnes joulukuun puolivälissä kaukalo vaihtui jälleen katsomoksi sormen murtuessa kiekontavoittelutilanteessa.
"Silloin pystyi treenaamaan kovaa, mikä teki ihan hyvää."
Kauden toisen paluun kaukaloon Joki-Erkkilä teki viikko sitten Kajaanissa. Siellä kiekollisen puolustajan peli näytti jo huomattavasti paremmalta.
Viime perjantain voitokkaasta kotiottelusta sarjakärki SaPKoa vastaan mies puuttui jälleen kokoonpanosta. Tällä kertaa syynä oli flunssa.
Velvollisuudentunne ja huono omatunto joukkuekavereiden kuvitellusta pettämisestä vetivät kapteenia laittamaan pelipaidan yllensä. Lopulta järki voitti.
"Jospa tällä levolla vältti pidemmän poissaolon. Tärkeimmät pelit ovat vasta edessä."
Kevät ja tulevat korkeiden panosten pelit saivat Joki-Erkkilän pakottamaan itsensä kuntoon myös mykoplasman jälkeen.
Napapiirillä kevään tärkeät pelit ovat tosin muuttuneet tammikuun tärkeiksi peleiksi. Kahdentenatoista sarjassa olevalla RoKilla on yhdeksän pistettä matkaa suoraan säilymiseen ja yksitoista pudotuspeleihin. Otteluita on jäljellä 16. Neljästä edellisestä ottelustaan RoKi on voittanut kolme.
"Meidän pudotuspelimme ovat jo käynnissä. Tavoite ei ole säilyä sarjassa väliinputoajana vaan pelata keväällä oikeita pudotuspelejä."
Kesällä on sitten taas aikaa miettiä, pukeeko kapteeni pelipaidan ylleen taas seuraavalla kaudella.
RoKi pelaa
Menneet:
4.1. RoKi - IPK 3-2 ja.
6.1. RoKi - Espoo United 1-2
11.1. Hokki - RoKi 1-5
13.1. RoKi - SaPKo 7-3
Tulevat:
18.1. RoKi - KeuPa HT klo 18.30 @ Lappi Areena
20.1. RoKi - Peliitat klo 18.30 @ Lappi Areena + TV2
28.1. LeKi - RoKi klo 17.00
29.1. Espoo United - RoKi klo 17.00
Sarjasijoitus:
12/13