RoKi ral­lat­te­li 5–1 Kiruna AIF:stä

Toni Nurminen (oik.) ja Lauri Nevala tuulettelevat 2-1 osumaa.
Toni Nurminen (oik.) ja Lauri Nevala tuulettelevat 2-1 osumaa.
Kuva: Pekka Aho

Rovaniemen Kiekko rallatteli leveän 5–1 (2–1, 2–0, 1–0) voiton ruotsalaisesta Kiruna AIF:stä jääkiekon harjoitusottelussa perjantaina Lappi Areenalla.

Ruotsin 1. divisioonassa pelaavat kiirunalaiset menivät johtoon 0–1, mutta sen jälkeen maaleja merkittiin ainoastaan isäntäjoukkueelle. Eetu-Santeri Koivunen onnistui kahdesti – Rasmus Smedberg, Toni Nurminen ja Olli Iisakka tekivät maalin mieheen.

RoKin valmentaja Santeri Immonen myhäili ottelun jälkeen luonnollisesti tyytyväisenä, mutta muistutti samaan hengenvetoon että kyseessä oli vasta kauden ensimmäinen harjoitusmatsi.

– Kyllähän tässä nähtiin hienoja maaleja, mutta paljon on vielä tekemistä ennen kuin Mestis starttaa. Jäällä näkyi juttuja, joita käytiin läpi viikon harjoituksissa, Immonen totesi.

Illan onnistujia olivat muun muassa Toni Nurminen ja vastikään 20 vuotta täyttänyt Santeri Hanska.

– Ensi viikolla ollaan taas viisaampia, kun pelataan harjoitusottelut Kalixia ja Kajaanin Hokkia vastaan, Immonen tuumi.

RoKi kohtaa Kalixin ensi viikon perjantaina Lappi Areenalla ja Hokin seuraavana päivänä Sodankylän upouudessa jäähallissa.

Jääkiekko kiinnostaa selvästi myös länsinaapurissa, sillä perjantain ottelussa oli runsaasti kiirunalaiskannattajia.