Resolve voitti Yon­ker­sin MM-ra­vi­läh­dön

Elitloppet-kakkonen Resolve oli ykkönen myöhään lauantai-iltana ajetussa International Trot -kilpailussa Yonkersissa. Ruotsista Yhdysvaltoihin kolme vuotta sitten siirtynyt Åke Svanstedt ohjasti Resolven 500 000 dollarin voittoon uudella ME-ajalla 11,5a/2011 metriä.

- Resolve on tosi hieno hevonen, joka tekee aina parhaansa. Saimme sellaisen juoksun, jonka ajattelin etukäteen. Resolve on kovakapasiteettinen, ja sillä on hieno juoksupää, se on todellinen taistelija, Svanstedt sanoi voittajaseremoniassa.

Kilpailussa Italiaa syntymämaansa mukaan edustanut ruotsalainen Oasis Bi singahti johtopaikalle. Svanstedt oli tarkkana ja ajoi heti eteenpäin Resolvella, joka painui johtopaikalle. Reipas vauhti tiesi takana juokseville vaikeuksia. Resolve venytti lopulta helppoon voittoon. Erik Adielssonin ajama Oasis Bi seurasi varmasti kakkoseksi.

Oasis Bi on nähty myös Suomessa. Se on ottanut kakkossijat Kymi Grand Prixissä ja Finlandia-ajossa. Tuomas Korvenojan ajama Suomen edustaja Jonesy jäi lähtökiihdytyksessä takajoukkoihin, eikä pystynyt kovavauhtisessa juoksussa nousemaan palkintosijoille.

Mainos
Lapin Kansan pelit

Pelaa Lapin Kansan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä