Pakkanen narahti pirtin nurkassa, pisti jäätyvän Tornionjoen vonkumaan. Kauempaa katsottuna viidensadan asukkaan porvareiden Tornio näytti marraskuussa 1736 talveen nukahtaneelta pikkukaupungilta, mutta pirteissä kuhisi elämä.
Lämpöä toi muukin kuin hataran hirsipirtinnurkkaan pystytetty takka. Lempi siellä loimusi.
Ranskalaisen Pierre Louis Moreau de Maupertuis’n johtama retkikunta oli tullut kaupunkiin yhtä aikaa yöttömän yön auringon kanssa. He olivat samoilleet koko kesän Tornionlaakson vaaroilla, pystyttäneet siellä mittauskolmioitaan ja kironneet ahneita sääski- ja mäkärälaumoja.
Retkikunnan tehtävänä oli saada selvyys tiedemaailmaa kuohuttavaan kiistaan: onko maapallo muodoltaan navoiltaan litistynyt mandariini vaiko sittenkin sitruuna? Maan muoto oli tärkeä kysymys, sillä väärään tietoon nojaavat merenkulkijat suunnistivat jatkuvasti harhaan.
Talveksi retkikunta asettui Tornion porvareiden hoiviin. Tarkoituksena oli tehdä vielä mittauksia Tornionjoen jäällä ja lähteä vasta kesällä kotimatkalle. Aikaa siis oli ja retkikunta päätti ottaa elämästä ilon irti.
37-vuotias de Maupertuis oli, kuten tieteenhistorian dosentti Osmo Pekonen sanoo, vilhakka naistenmies, mutta eivät olleet muutamat muutkaan matkakaverit Pierreä pahempia.
Juhlia pidettiin, nuoret naiset kikattivat ja herra Maupertuis’n kitara soi. Osa retkikunnasta oli majoittunut raatimies Jacob Planströmin taloon. Ei siis ihme, että myös hänen tyttärensä, 20-vuotias Elisabeth ja 18-vuotias Christine, tutustuivat matkalaisiin.
Nuori Christine Planström rakastui päätä pahkaa Maupertuis’iin. Vastarakkaudesta ei ole varmuutta, mutta ainakin mies antoi ymmärtää olevansa tosissaan. Maupertuis kirjoitti runoja Christinelle ja lauloi niitä sitten kitaran säestyksellä.
Christinen mä lumeen kadotin, rakkaus, näinkö mua rankaistiin? Oi, jospa Christinen mä löytäisin, hän hukkunut lie kinoksiin!
Näin alkoi runo, jonka Maupertuis liitti myös kirjeeseensä ystävättärelleen Vertaillecin kreivittärelle.
Runo päätyi ranskalaiseen juorulehdistöön.
Pariisi kohahti. Valtakunnan pukilla on Lapissa uusi nainen!
Maupertuis ei ollut uutisoinnista pahoillaan, sillä hän piti itsekin yllä naistenmiehen mainetta. Hänellä oli tapana kertoa värikkäistä naisseikkailuistaan lehdistölle, joka kirjoitti ahneesti matemaatikon ja entisen muskettisoturin tarinat lehteen.
Elisabeth Planström löysi niin ikään mielitietyn retkikuntalaisten joukosta. Tarkkaan ei tiedetä kuka hän oli, mutta Planströmin tyttärien tarinaan perehtyneellä Osmo Pekosella on arvauksensa.
Elisabethin ihastuksen kohde oli mahdollisesti 23-vuotias huippumatemaatikko ja naistenmies Clairaut, vaikka myöhemmin syyteltiin tyttärien viettelemisestä 25-vuotiasta piirtäjä Herbelotia ja 21-vuotiasta tähtitieteilijä Le Monnieria.
Osmo Pekosen tulkinnan mukaan 23-vuotias Camus on ulkona viettelijöiden listalta, vaikka hän asuikin talven Planströmeillä piirtäjä Herbelotin kanssa. Camus oli uskovainen mies ja joukon ainoa, joka oli naimisissa.
Vaatimatonta ja nuhteetonta pappi Outhiéria ei voinut kuvitellakaan naisseikkailuihin.
Tuli kevät, vei lumet. Tuhansien tunturipurojen vesi hyökyi Tornionjokeen ja pakotti kirskuvat jäämassat mukaansa. Maupertuis miehineen katseli viimeisiä jäälauttoja Tornionjoen rannalla. Meri aukeni. Oli aika lähteä kotiin.
Vaikka pitkät, lyhyiks’ jäivät, päivät luona Christinen, loppuu Maupertuisin talvella sepittämä runo. Enää se ei pitänyt paikkaansa, sillä Christine ja Elisabeth lähtivät miesten mukaan.
Isälleen he valehtelivat lähtevänsä retkikunnan kyydillä Tukholmaan sukuloimaan.
Niin he aluksi tekivätkin. Tyttäret asuivat sukulaisten luona seuraavan talven ja kesän.
11. elokuuta 1738 tyttäret ostivat laivaliput Lyypekiin. Siitä he jatkoivat matkaansa Pariisiin. Se oli rohkea teko. Oli ennenkuulumatonta, että nuoret naiset matkustivat omin päin halki Euroopan.
Jos oli viidenkymmenen tuhannen asukkaan Tukholma iso ja ihmeellinen Tornion tyttärille, puolen miljoonan ihmisen Pariisin täytyi olla mullistava kokemus.
Ranska oli siirtomaavaltansa huipulla. Kadulla viipotti yönmustia afrikkalaisia ja teräväpiirteisiä Amerikan intiaaneja. Toinen toistaan hienommat vaunut kuljettivat pyntättyjä herroja ja rouvia, eksoottiset ruoat tuoksuivat.
Tyttäret eivät vielä tienneet, että Pariisin suurinta eksotiikkaa olivat he itse.
Pian Pariisiin saapumisensa jälkeen naiset ilmestyivät seurapiireihin. He ilmoittivat etsivänsä miehiään. Christine kyseli Maupertuis’lta saamansa avioliittolupauksen perään.
Tiedemiehet menivät puihin. Nolo Maupertuis karkasi äitinsä luo Bretagneen ja jätti asian muiden hoidettavaksi.
Pariisi kohisi. Lehdistö otti hulabaloosta kaiken irti. Maupertuis’n Christine onkin olemassa! Suomalaiset naiset saapuivat Pariisiin!
Väki äimisteli oliko Ranskan tiedeakatemian historian kallein tutkimusretki ollut pelkkä hurvittelureissu.
Ranskan kuningas Ludvig XV pahastui. Ruotsi oli Ranskan hyvä liittolainen ja nyt sen alamaisia oli kohdeltu huonosti.
Planströmin tyttärille miesten petturuus oli järkytys. Christine murtui täydellisesti, huoli tulevaisuudesta kuristi mieltä. Tornion tyttäret olivat nyt yksin ja omillaan valtavassa kaupungissa yli kuukauden matkan päässä kotoa.
Katoliselle kirkolle episodi oli sietämätön, koska Ranskan pääministerinä oli kirkon kardinaalina aiemmin toiminut Fleury, mies, joka rahoitti tutkimusmatkan Pohjan perille.
Kirkko halusi auttaa pulassa olevia naisia, mutta ei voinut tehdä mitään, sillä naiset olivat protestantteja. Maupertuis ehdotti piilostaan, että ehkä tilanne laukeaisi, jos naiset kääntyisivät katolilaisiksi.
Kuninkaalla nimittäin oli mahdollisuus maksaa elinkorkoa eli eläkettä ulkomaalaisille käännynnäisille. Planströmit ottivat tarjouksen vastaan. Heille määrättiin uskonnonopettaja ja vuonna 1740 tyttäret kääntyivät katolilaisuuteen. Kuningas alkoi maksaa heille elinkorkoa.
Uskonnon vaihtaminen sai Ruotsin suurlähettilään raivoihinsa. Käännynnäisyyttä pidettiin Ruotsissa lähes maanpetturuutena.
Syntyi diplomaattinen selkkaus Ranskan ja Ruotsin välillä, mutta asia sovittiin nopeasti. Ruotsi tarvitsi Ranskan tukea sotaan Venäjää vastaan.
Tunnethan Voltairen, kirjailijan ja suuren valistusajan ajattelijan? Hänkin on tärkeä palanen torniolaisten tarinassa.
Voltairelle Maupertuis’n naiskohu oli loistava tilaisuus kostoon.
Miehet olivat olleet aiemmin ystäviä ja toivat Ranskaan yhdessä Isaac Newtonin teorioita. Sitten tuli riita. Naisesta tietenkin.
Maupertuis ja Voltaire kilpailivat markiisitar Émilie du Châtelet’n suosiosta. Jos kirjeenvaihtoon on uskominen, Maupertuis oli sonneista suositumpi. Markiisitar kirjoitti huolissaan Maupertuis’lle Tornioon, että mies löytää tietenkin Lapista ”jonkun Ingridin”, johon hän rakastuu ja sekoaa.
Näin taisi käydä.
Miehet taistelivat markiisittaren lisäksi myös samasta virasta. Voltaire ja Maupertuis hakivat Preussin tiedeakatemian presidentin paikkaa. Fredrik Suuri oli pannut paikan hakuun ja halusi virkaan ehdottomasti sivistyneen ranskalaisen. Fredrik Suuren mielestä saksa oli niin ruma kieli, että hän mieluiten puhui sitä vain koiriensa kanssa.
Maupertuis valittiin. Voltaire kiehui.
Voltaire iski koko kirjallisella kyvyllään Maupertuisin kimppuun. Hän paisutteli asiaa lehdistölle. Hän kirjoitti pilkkarunon Maupertuis’sta ja järjesti rahakeräyksen Maupertuisin viettelemien tyttärien auttamiseksi.
Hän piti huolen, että Ranskan lisäksi koko Eurooppa tiesi Maupertuisin toilailuista laajassa Lapin maassa.
Sitten Voltaire kirjoitti pilkkaavan kirjan.
Syntyi yksi maailman ensimmäisistä science fiction -romaaneista nimeltä ”Micromégas”, jonka tapahtumat sijoittuvat Perämerelle.
Kirjassa ulkoavaruuden oliot laskeutuvat Tornion edustalle juuri kun Maupertuis’n laiva on lähdössä kotimatkalle. Oliot näkevät avaruudesta, että kuuluisa matemaatikko Maupertuis muhinoi laivan kannella lappalaistyttöjen kanssa.
Eivät Planströmit saamelaisia olleet, mutta Voltaire teki heistä sellaisia saadakseen tarinaan lisää eksoottista seksiä.
Koko Eurooppa nauroi.
Fredrik Suuri koetti puolustaa Maupertuis’ta. Hän poltatti Voltairen kirjan ja Maupertuis sai tuhkat joululahjaksi, mutta Euroopan pilkka vain yltyi.
Maupertuisin terveys alkoi pettää. Osasyynä saattoivat olla pilkka ja psykologinen paine. Maupertuis pakeni Sveitsiin, jossa kuoli 1759.
Planströmin tyttärien tiet erkanivat Pariisissa.
Sydänsuruissaan riutuva Christine muutti normandialaiseen luostariin Notre Dame du Trésoriin. Se ei ollut mikä tahansa luostari vaan sivistyneen väen paikka. Christinen elämästä ei tiedetä enempää, ei edes sitä tuliko hänestä koskaan virallisesti nunnaa.
Osmo Pekonen haluaa uskoa, että hän eli lopulta aivan onnellisen ja tyydyttävän elämän. Christine Planström kuoli 29. heinäkuuta 1790, tavallaan juuri oikeaan aikaan. Hänen ei koskaan tarvinnut nähdä, kuinka Ranskan vallankumous tuhosi hänen kotiluostarinsa maan tasalle.
Elisabethin elämä ei seestynyt, se muuttui entistä hurjemmaksi. Vielä kerran kirkuisi ranskalainen juorulehdistö hänestä.
Jo Ranskan alkuvuosina selvisi, ettei eloisa Elisabeth sopeutuisi koskaan luostariin. Onneksi ystävällinen herttuatar d’Aiguillon otti hänet hoteisiinsa ja Elisabeth sai asua herttuattaren kaupunkipalatsissa seuraneitinä.
Lisa, kuten herttuatar häntä kutsui, oppi palatsissa ranskaa ja hienoille tavoille.
Vuodet kuluivat, koti-ikävä alkoi painaa. Se paisui möhkäleeksi Elisabethin rinnassa.
Hän halusi takaisin lohentuoksuisille Tornionjoen rannoille, missä hyinen Pohjan tuuli puraisi poskea ja viilensi kuohuvan mielen.
Isä Jacob oli tuolloin jo kuollut. Noin vuonna 1742 Elisabeth päätti lähteä kotiin siitäkin huolimatta, että katolilaisuuteen kääntynyttä ei koto-Ruotsissa hyvällä katsottaisi.
Kohtalo kuitenkin muutti suunnitelmat Rouenin satamassa. Juuri ennen laivaan astumistaan hän tapasi miehen, joka esitteli itsensä markiisi Potier de Pelletotitksi.
Kotimatka jäi. Ikuisesti. Elisabeth rakastui. Hän selvitti innoissaan herttuatar d’Aiguillonille tavanneensa elämänsä miehen, mutta herttuatarta epäilytti. Mikä ihmeen Pelletot? Liekö edes oikea markiisi?
Hän varoitteli Lisaa, mutta nainen ei kuunnellut. Herttuatar myöntyi lopulta maksamaan runsaat myötäjäiset ja katoliset häät pidettiin hänen d’Agénois’n palatsissaan 10. joulukuuta 1745.
Lehdistökin oli paikalla. Asiasta kertoo Mercure de France joulukuun 1745 numerossaan.
Kutsuvieraita oli 30, joukossa Lapin-retkikunnan jäseniä, ilmeisesti myös vesselit Maupertuis ja Clairaut. Tästä eteenpäin Elisabeth käytti korskeaa nimeä Elisabeth Planström de Pelletot.
Hyvin pian naimisiin menon jälkeen Pelletotin todellinen luonne paljastui. Hän oli perverssi, jonka leikkikaluksi Elisabeth joutui.
Lapsikin syntyi, mutta hän menehtyi. Avioliitto oli katastrofi ja päättyi skandaalimaisesti eroon.
Sen ajan käsityksen mukaan syyllinen eroon oli ilman muuta nainen. Elisabeth passitettiin vuonna 1761 kahdeksi vuodeksi tutkintovankeuteen.
Elämää nähnyt suomalainen ei kuitenkaan antanut periksi. Hän puolustautui oikeudessa tarmokkaasti. Elisabeth passitti palvelustytöt ja -pojat todistamaan millainen seksipeto Pelletot oikeasti on. Oikeutta käytiin pitkään, lehdistö oli revetä liitoksistaan.
Lopulta, sensaatiomaisesti, Elisabeth voitti jutun. Vaatimiaan myötäjäisrahoja hän ei saanut takaisin, mutta Pelletot joutui maksamaan kohtuullista elatusta entiselle vaimolleen.
Myöhemmin Elisabeth ranskalaistui täysin. Hän eli 20 vuotta luostarissa Pariisissa elatusmaksun ja eläkkeen turvin, mutta nunnaa hänestä ei tullut. Luostari oli hänelle kuin majatalo.
Myöhemmin hän asui muissakin osoitteissa. Hän katosi julkisuudesta ja eli elämänsä loppuun pienen ihmisen vaatimatonta elämää Pariisin keskustassa.
Siellä köpötteli mummon ikään ehtinyt torniolaisen porvarin tyttö suurkaupungin vilinässä kotikadullaan rue Copeaulla. Tuskin osasi kuvitella, että lehdet vielä 230 vuotta myöhemmin tekisivät lööppien kuningattaresta etusivun jutun.
Jutun tiedot perustuvat Réginald Outhierin päiväkirjaan Matka Pohjan Perille sekä aiheeseen perehtyneen tieteenhistorian dosentti Osmo Pekosen haastatteluun.
Maailma tuntee vieläkin tyttäret
Planströmin tyttäret olivat ensimmäisiä suomalaisia naisia, jotka esiintyvät historiassa aktiivisina toimijoina, persoonina. Tästä syystä Planströmin tyttäret erottuvat historian lehdiltä sosiaalihistorian ja naishistorian kannalta kiinnostavina – jopa ainutlaatuisina – tapauksina, kertoo tieteenhistorian dosentti Osmo Pekonen.
Olivatko tyttäret suomalaisia vai ruotsalalaisia? Pekosen mukaan heitä kutsuttiin aikanaan nimenomaan suomalaisiksi.
Planströmit Torniosta ovat osa Euroopan kulttuurihistoriaa. Heistä puhuttiin omana aikanaan todella paljon. Heidät tunnetaan Ranskassa edelleen nimellä ”les deux Lapones”. Heistä on tehty ranskalainen lastensatukirja 2000-luvulla.
Kaija Saariaho on säveltänyt aihepiiriin liittyvän ranskankielisen oopperan Émilie, joka sai kantaesityksensä Lyonissa 2010 ja Suomen ensi-iltansa 2015.
Marraskuussa 2014 sai Buenos Airesissa ensi-iltansa retkikunnan seikkailuista kertova lyhytelokuva, jossa Maupertuis’ta esittää dosentti Osmo Pekonen itse.