Professorilla on raikuva nauru. Se tuntuu täyttävän koko auton.
Nauru lakkaa, kun ylitämme Petäjäskosken voimalaitossillan ja saavumme Jaatilansaareen, jossa kytkinkentältä kohoavat sähkömastot kurkottavat taivaisiin. Jos niitä menee lähelle, kuulee sähkövirran rätisevän kihelmöivästi kaapeleissa.
Tässä hetkessä on jotakin samaa, yhtä hienovarainen jännite. Satu Uusiautti , 36, katselee vaiteliaana lapsuutensa maisemaa.