Lauantaina 23. huhtikuuta 2005 Valionrannasta nousi sankka savu. Purkutyön alla olevan meijerin toimistorakennus oli syttynyt palamaan, ja savua syntyi niin paljon, että siitä varoitettiin lähiseutujen asukkaita.
Valion Rovaniemen meijeri oli aloittanut toimintansa Kemijoen rannassa vuonna 1955. Ennen sotaa meijerirakennus sijaitsi Kemijoen toisella puolen, Pohjanhovin läheisyydessä. Meijeri kuitenkin vaurioitui pahoin pommituksessa, ja sodan jälkeen meijeritoiminta päätettiin siirtää Pullinpuolelle. Siellä meijeri ehti toimia 48 vuotta. Vuonna 2003 Valio keskitti meijeritoimintojaan ja lopetti Rovaniemen meijerin.
Tyhjentynyttä meijeriä alettiin purkaa tammikuussa 2005. Ensimmäisenä lähtivät rakennuksen näkyvimmät osat, tornimaiset maitosiilot. Niissä säilytettiin raakamaitoa, jota mahtui pienimpiin siiloihin 60 000 litraa ja suurimpiin 120 000 litraa.
Huhtikuisena lauantaina purkutöiden keskellä syntyi tulipalo. Purkajat olivat viettämässä vapaapäivää, joten palon huomasi ohikulkija, joka teki hälytyksen kello 15. Kun palokunta tuli paikalle, talo oli jo kokonaan tulessa ja savua tuli runsaasti.
Sankasta savusta kärsivät läheisen Pullinrannan ja Mäkirannan alueet. Lapin Kansan mukaan savusta annettiin asukkaille viranomaistiedote, jossa kehotettiin sulkemaan ikkunat ja ilmanvaihto.
Meijerin kaksikerroksisen toimistorakennus tuhoutui palossa lähes kokonaan – vain tiiliseinät jäivät pystyyn. Palokunta sai rajattua palon eikä tuli päässyt leviämään varsinaiseen yksikerroksiseen meijeriin, joka oli kiinni toimistorakennuksessa.
Vaikka meijeri lähti, nimi jäi: Kemijoen ranta-alue tunnetaan edelleen Valionrantana. Vanhat rovaniemeläiset muistavat alueen myös sähkölaitoksesta, joka toimi rannassa ennen meijeriä.
Alueen asutuksella on kuitenkin paljon pitempi historia. Museovirasto on tehnyt Valionrannassa arkeologisia kaivauksia, joissa on löydetty merkkejä kivikautisesta asumisesta jopa 7 000 vuoden takaa.
Rovaniemen kaupunki on suunnitellut Valionrannan käyttöä jo parinkymmenen vuoden ajan. Vuonna 2008 asiassa edettiin niin pitkälle, että suunnittelukilpailun voittaneet Arina ja Skanska sopivat kaupungin kanssa rakentavansa rantaan hotelli- ja kylpyläkokonaisuuden. Hanke ei kuitenkaan toteutunut.
Nyt kaupungilla on meneillään kaavoituskumppannuushanke Lapland Hotelsin kanssa. Yhtiön määrä rakentaa Valionrantaan sekä hotelli että asuinkerrostaloja.