Ra­ha­pe­li­on­gel­ma oli tuhota avio­lii­ton

Vertaisohjaajana nykyään toimiva Ella-Maria teki kahta työtä paikatakseen miehensä pelivelat. Pelikierre katkesi, kun hän eräänä päivänä soitti hätäkeskukseen.

Nykyisen puolisoni, oman elämäni pelurin, tapasin ensimmäisen kerran rippikesänä 2001.

Meillä oli alusta asti yhteinen talous ja tiesin toisen tulot ja menotkin aika tarkkaan. Yhtäkkiä rahaa olikin luulemaani vähemmän, se lähikaupan kauppareissu venyi pariin tuntiin. Kävimme tuolloin keskustelun siitä, mihin rahat olivat kadonneet. Tiesin mieheni pelanneen ne. Kyseessä ei kuitenkaan ollut säännöllisesti toistuva tapa vielä tuolloin – tai niin luulin.

Menimme naimisiin maaliskuun puolivälissä 2007 ja mieheni vei seuraavalla pelikerralla kaikki häälahjarahamme kolikkokoneisiin. En tuolloin vielä ymmärtänyt peliongelman vakavuutta, en kaikkea sitä, mitä se pitää sisällään tai miten paljon se vaikuttaisi kaikkeen. Mies oli myös häpeissään ja pahoillaan, mutta jatkoi pelaamista.

Aika kului , elämä rullasi ihan mukavankin arjen ja raivon partaalle vievien pelikausien sykleissä. Muistan kuitenkin pelänneeni joka päivä posteljoonia. Pelkäsin lähes paniikinomaisesti, että postin mukana tulisi laskuja, koska tiesin, etten välttämättä saisi maksettua niitä.

Jokaisen syvemmän pelikierroksen aikana ja talouden siksi notkahdettua olin joutunut painamaan kahta enemmän töitä saadakseni paikattua mieheni pelivelat ja rahat riittämään elämiseen. Meillä oli käyttöoikeudet toistemme tileihin, mutta jossain vaiheessa kävin vaivihkaa poistamassa miehen käyttöoikeuden tilistäni. En halunnut joutua kärsimään mieheni tekemisistä menettämällä omat luottotietoni.

Meni kesä, tuli syksy. Arki. Ja pelaaminen riistäytyi jälleen käsistä. Meni työttömyyspäivärahat, mies otti vippejä, suuria summia.

Sitten tuli hääpäivän aatto. Mies vei lapset aamulla päiväkotiin. Eikä tullut kotiin. Tilitiedot kertoivat karua kieltä. Heti huomasin, että tämä kerta on aiempia pahempi. Tunsin sanoinkuvaamatonta vihaa ja pettymystä.

Seurasin hänen liikkeitään verkkopankin katevarausten perusteella.

Kymmenentenä pelipäivänä mies oli jälleen yöllä yrittänyt nostaa tililtäni rahaa, mutta olin siirtänyt käyttötilini kaikki varat muualle. Luottokortti tyhjeni tällä kertaa.

Illalla, lasta tanssitunnille viedessäni löysin mieheni kauppakeskuksesta pelaamasta. Hän ei nähnyt minua. Olin kuin varas puikkelehtiessani tolppien ja hyllyjen takana pysyen piilossa. Soitin hätäkeskukseen ja ilmoitin heille miehen olinpaikan. Poliisit hakivat mieheni päivystykseen ja sieltä hän lähti katkolle psykiatriselle.

Pystyin viimein nukkumaan useamman tunnin peräkkäin. Stressi laukesi. Tästä lähti positiivinen lumipalloefekti liikkeelle.

Kahden kuukauden kuntoutusjakson aikana kävin läpi suunnattoman tunneskaalan. Ensin toimin robotin tavoin, sen kummemmin ajattelematta hoidin asian toisensa perään, en pystynyt edes pysähtymään. Sitten iski seinä vastaan. Romahdin. Sain paniikkikohtauksen kaltaisia oireita. Kävin läpi kaikki mahdolliset avuntarjoajat; soitin Peluuriin, mistä sain soittoajan vertaistukeen.

Lopulta löysin itseni Sosped säätiön Pelirajat´on-toiminnan läheisten vertaisryhmästä. Yhdeksän vuoden stressi, ahdistus, paniikki, pelko ja riittämättömyyden tunne purkautuivat kerralla. Olin vihainen ja pettynyt. Ehkä eniten itseeni, kun olin alistunut näin pitkään kynnysmatoksi, koska en ollut osannut vaatia omia oikeuksiani ja pitää puoliani oman elämäni suhteen.

Haluamme kuitenkin kokeilla yhdessä elämistä. Puheyhteys on löytynyt. Haluan yrittää. Jos eroaisimmekin, haluan tietää tehneeni kaiken ja kääntäneeni viimeisenkin kiven.

Olen antanut miehelleni anteeksi, en ole katkera. En enää. Olen vuosia sitten tiedostanut, että peliongelma on sairaus.

"Olemme myös molemmat löytäneet ja saaneet avun Pelirajat´on-vertaisryhmistä ja olemme kouluttautuneet vertaisohjaajiksi. Itse toimin myös kokemusasiantuntijana. Vertaisohjaajuudesta olemme kaiken jälkeen saanet myös uuden, yhteisen vapaaehtoistyön ja "harrastuksen".

Sosped säätiön maksuton Pelirajat’on-vertaisryhmä rahapeliongelmaisille on käynnistymässä Rovaniemellä. Lisätietoa pelirajaton.fi.
Tekstin ovat kirjoittaneet Anita Malkamäki ja vertaisohjaaja Ella-Maria.
Tausta

Pelirajat’on-toiminnan periaatteet

Eettisesti hyvässä pelaajien ja läheisten vertaistoiminnassa toteutuvat seuraavat periaatteet:

Ihmisarvon kunnioittaminen ja tasa-arvo

Luottamuksellinen ja turvallinen ilmapiiri

Vapaaehtoisuuden arvostaminen

Ihmisen aito kohtaaminen ja rakentava vuorovaikutus

Kokemustiedon, tunteiden ja vertaistuen voimiin luottaminen

Periaatteet on tarkoitettu ongelmallisesti pelaaville ja heidän läheisilleen, jotka etsivät itselleen turvallista vertaisryhmää tai ovat kiinnostuneita toimimaan itse vertaisohjaajina.

Suunnattu myös organisaatioille ja kansalaistoimijoille, jotka aikovat järjestää vertaistoimintaa ongelmallisesta pelaamisesta kärsiville ihmisille.

Lähde: pelirajaton.fi
Ilmoita asiavirheestä