Raamatun käsikirjoitusten luotettavuus on tärkeä asia, joten on mukavaa, että Kari Kannala palasi teemaan (LK 15.1.). Pari peruslähtökohtaa jäi kaipaamaan tarkennusta.
Kun varhaisia Uuden testamentin (UT) käsikirjoituksia ja kirkkoisien sitaatteja on kymmeniä tuhansia, on luonnollisesti joukossa yksi eri sana siellä ja toinen tuolla. Esimerkin vuoksi voimme ajatella, että 20 000 tekstissä olisi kussakin 10 eri sanaa. Yhteismäärä tulee näin valtavaksi. Silti suurimmassa osassa teksteistä tietty sana on oikein, eikä alkuperäisen tekstin päätteleminen ole pääsääntöisesti vaikeaa.
Jos UT:n varhaisimmat kopiot ovat liian myöhäisiä voidaksemme niihin luottaa, samalla logiikalla meidän pitäisi heittää menemään Homeroksen, Platonin, Aristoteleen ja Tacituksen teokset – alkajaisiksi. Niiden kirjoittamisen ja varhaisimman säilyneen kopion välillä on 500–1 400 vuotta.
UT:n varhaisimman säilyneen katkelman (Johannes) ja sen kirjoittamisen välissä on joitakin vuosikymmeniä. Isoja osia evankeliumeista ja Paavalin kirjeistä löytyy 200-luvulta ja kokonainen UT 300-luvulta. Kun vielä päästään tutkimaan valtavaa massaa kopioita, ollaan tukevalla pohjalla.
Kannala on viitannut Raamatun käsikirjoitusten epävarmuuteen. Hän ei ole ottanut yhtään esimerkkiä epävarmasta kohdasta.
Tieteen nimiin vannomalla ei voida oikopäätä hylätä Raamattua sepitteenä. Tiede on totuuden tutkimisen menetelmä, joten on ensin tutkittava asioita. Kristinuskolle tämä sopii, loihan kristillinen maailmankatsomus pohjan tieteen synnylle.