Jonain kesänä yli kymmenen vuotta sitten kävin katsomassa ja koskettamassa neljäsataavuotiasta elävää olentoa. Pellon reunalle Hämeenkyrössä minut kuljetti tuolloin paikkakunnalla asunut siskoni.
En ole helposti haltioituvaa ihmistyyppiä mutta puun juurella mykistyin. Suuren ja käppyräisen Timin männyn vierellä uskonnottomankin mieleen tulee, että tälle kunnianarvoisalle vanhukselle pitäisi uhrata jotain.
Tiettävästi Timin mänty onkin ollut pyhä uhripuu. Nykyihminen on sentään älynnyt rauhoittaa tämän ilmeisesti Pirkanmaan vanhimman männyn juuristoineen luonnonmuistomerkiksi.
Kesäkuun lopussa kävin Tervolassa haastattelemassa kunnan historiateoksen toimittanutta Eemeli Hakoköngästä. Sain yllätyksekseni kuulla, että Tervolassa kasvaa yhtä vanha mänty. Sitä oli pakko päästä katsomaan.
Pappilan takana Kemijoen rannalla elelevän puun juurelle piti vähän rämpiä. Vaikka ryteikkö olisi ollut vaikeakulkuisempikin, en olisi empinyt.
Pohjoisen ja eteläisen Suomen kasvuoloissa on eroja. Timin mänty on harmaa ja paksu, Tervolan ikätoveri paljon hoikempi ja eläväisemmän näköinen.
Säiden ja jäiden armoilla se on seissyt ennen rantatörmällä mutta nyt aivan veden partaalla. Jäät ovat kuluttaneet kaarnaa – ja vähän ihminenkin. Jos puu osaisi puhua, sillä voisi olla paljon kerrottavaa.
Mänty näkyy vanhimmassa Tervolassa otetussa valokuvassa. Italialainen tutkimusmatkailija Stephen Sommier ikuisti kirkot ja niitä ympäröivän lumisen maiseman vuonna 1885.
Vanhoja metsiä ei Suomessa juuri enää ole. Yksittäiset puuvanhukset kasvanevat Meri-Lapissakin Timin ja Tervolan mäntyjen tapaan kirkonkylissä, puistoissa tai peltojen reunoilla.
Pääsisinkö tapaamaan eläviä historian muistomerkkejä? Tekisin seudun vanhoista puista jutun. Vinkkejä voi lähettää alla olevaan sähköpostiosoitteeseen tai kertoa puhelimitse numeroon 050 3560 147.