Suomi on hävinnyt koripallon EM-kisojen viimeisen alkulohkon ottelunsa. Puola voitti Susijengin 78–65.
Ottelu eteni tasaisesti viimeiseen neljännekseen asti. Puola johti ennen viimeistä kymmenminuuttista 58–52. Suomen heittopeli alkoi kuitenkin tökkiä loppua kohti ja Puola karkasi.
Kisoissa useaan otteeseen säväyttänyt Jamar Wilson ei pelannut ottelussa minuuttiakaan.
Tappiosta johtuen Suomi sijoittui A-lohkossa neljänneksi.
Serbia voitti hieman aiemmin pelatussa B-lohkon kärkikamppailussa Italian 101–82. Se tarkoittaa sitä, että Suomi kohtaa Serbian pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, neljännesvälierissä.
Serbia on pelannut turnauksessa todella vakuuttavasti. Se voitti kisojen kovimman alkulohkon häviämättä peliäkään. Serbia kukisti niin Italian, Espanjan, Turkin, Saksan kuin Islannin.
Suomen ja Serbian välinen ottelu pelataan sunnuntaina.