Punkkikauden ja punkkien runsauden ennustaminen on vaikeaa etukäteen. Lämpimänä ja kuivana viime kesänä punkit katosivat näkyvistä, koska ne hakeutuivat piiloon maanrakoihin, mutta palasivat kiusaksi syksyllä, kertoo Luonnonvarakeskuksen metsäeläintieteen professori Heikki Henttonen.
Tämän vuoden punkkikausi on jo toden teolla alkanut, ja toukokuu on vilkkainta aikaa etenkin tulokaslaji taigapuutiaiselle.
Kotoperäinen puutiainen ja siperialainen tulokaslaji ovat levittäytyneet Suomessa Pohjanlahden rannikolla Tornioon asti sekä sisämaahankin jonkin verran.
– Toisin kuin perinteinen puutiainen, jota joskus kuvataan vanhojen kuusimetsien lajiksi, taigapunkki viihtyy esimerkiksi puoliavointen metsäteiden varrella. Taigapunkit viihtyvät parhaiten pirstoutuneessa maisemassa, eli ympäristössä, jota ihminen on muokannut, Henttonen kuvailee.
Punkit ovat levittäytyneet yhä pidemmälle pohjoiseen ilmastonmuutoksen myötä, sillä aiempaa pidempi sula kausi antaa niille enemmän aikaa etsiä eläimiä, joista saada veriateriansa.
Punkeilla on kolme ikävaihetta: toukka, nymfi ja aikuinen. Punkit tarvitsevat veriaterian toukka- ja nymfivaiheessa muodonmuutokseensa, kun taas aikuiset naaraspunkit tarvitsevat verta muniakseen.
– Varsinkin toukkien ja nymfien esiintymisessä sulan kauden pidentyminen lisää mahdollisuuksia veriuhrin saamiseksi.
Veriaterian tarjoavien eläinten, kuten pikkunisäkkäiden ja lintujen, määrä vaikuttaa punkkien määrään tulevina vuosina. Jos punkin toukat kuoriutuvat sellaisena kesänä, kun myyriä ja päästäisiä on vähän, se voi näkyä aikuisten punkkien määrässä kahden vuoden päästä.
Pohjanlahden rannikolla punkkien yhtenäinen rintama kulkee rannikolla Tornion korkeudella, mutta muutaman kymmenen kilometriä rannikolta sisämaahan päin liikuttaessa punkkien esiintyminen metsässä vähenee.
Punkit ovat 1950-luvun lopusta nykyhetkeen nousseet 300 kilometriä pohjoisempaan ilmastonmuutoksen ja eläinten liikkumisen myötä. Henttonen kertoo, että Kuusamossa on ollut 10–20 vuoden ajan vakiintunut punkkikanta.
Napapiirin yläpuolelle asutuskeskuksiin on syntynyt paikallisia punkkipopulaatioita etenkin koirien tuomana. Henttonen puhuukin mielellään ”koiratrafiikista”.
– Pohjoisen hajapunkkihavainnot ovat näitä koirien mukanaan tuomia pesäkkeitä. Pohjoisen koiranomistajat eivät ole aiemmin osanneet varoa punkkeja käydessään etelässä koiriensa kanssa. Punkkeja tulee pohjoiseen myös etelästä kulkevien koirien kautta, Henttonen selittää napapiirin yläpuolen hajapunkkihavaintoja.
Henttonen kertoo, että punkkitutkimuksen kannalta kiinnostavaa on se, miten tulokaslaji taigapunkki selviää Suomen talvesta.
Kukin punkin kasvuvaihe, ensin toukasta nymfiksi ja sitten nymfistä aikuiseksi, kestää yleensä vuoden ajan. Tällä hetkellä punkkitutkimuksen kannalta yksi oleellinen kysymys on, voiko punkkien kasvu nopeutua pidemmän sulan kauden myötä niin, että toukka muuttuisi nymfiksi yhdessä kesässä.
Jos punkkeja ei halua pihapiiriinsä, kannattaa välttää kauriiden ja peurojen ruokkimista. Sinänsä viattoman oloinen eläin voi kantaa mukanaan satoja tai jopa tuhansia punkkeja.
– Olen suositellut, että jos haluaa vähentää punkkeja esimerkiksi kesämökiltä, niin kannattaa aidata alue niin, että aikuisia punkkinaaraita kantavat eläimet eivät pääse paikalle.
Monelle tutun myytin mukaan muurahaiset pitävät punkkien määrän aisoissa syömällä näitä. Henttosen mukaan tieteellinen yhteisö on varsin yksimielinen siitä, että näin todella on.
– Se on tosin muurahaisistakin lajikohtainen kysymys. Maailmalla tätä on tutkittu, mutta Suomessa tietääkseni tätä ei ole meidän lajeilla. En ihmettelisi, jos muurahaisista olisi hyötyä tässä.
Syyni ei auta aivokuumeen ehkäisyyn
Vaikka usein puhutaan borrelioosimäärien kasvusta, ne ovat Luonnonvarakeskuksen professori Heikki Henttosen mukaan tosiasiassa Pohjois-Suomessa pysyneet pitkään samana.
– Borrelioosi määritetään usein punkin puremasta tarttuneen bakteerin aiheuttaman laajenevan punaisen ihottuman perusteella, mutta sen diagnosointi ei ole helppoa, etenkään neuroborrelioosissa.
Aikuisista punkkinaaraista noin viidennes kantaa borreliaa, mutta kaikki infektiot eivät johda sairastumiseen. On arvioitu, että yksi punkin purema viidestäkymmenestä johtaisi borrelioosiin.
TBE-rokotus auttaa taistelussa puutiaisaivokuumevirusta vastaan. Virus on Suomessa harvinainen, mutta aivokuumetta levittäviä punkkeja on havaittu erityisesti Simon seudulla.
Henttonen korostaa, että usein käytetty ilmaisu punkkirokotus on erittäin harhaanjohtava, koska kyseinen rokotus on vain nimenomaista virusta vastaan. Ennaltaehkäisyn kannalta on tärkeä tietää, että punkin sylkirauhasissa elävä TBE-virus siirtyy ihmisen vereen hyvin nopeasti. Säännöllinen punkkisyyni auttaakin siis borrelioosin ehkäisemiseen, mutta ei aivokuumevirukseen.
Suomen luonnon vaarallisin eläin
Suomessa esiintyy kaksi ihmiselle haitallista puutiaislajia: tavallinen puutiainen (Ixodes ricinus) ja taigapunkki eli Siperian puutiainen (Ixodes persulcatus).
Taigapunkki ja tavallinen puutiainen käyttävät kumpikin isäntäeläiminään luonnonvaraisia nisäkkäitä, lemmikkieläimiä ja ihmisiä.
Punkit levittävät bakteeriperäistä borrelioosia ja virusperäistä puutiaisaivotulehdusta (TBE). Borrelioosi voi aiheuttaa kasvohermohalvauksen, nivel-, lihas, silmä-, ja sydänoireita. TBE-virus voi johtaa aivohal-vaukseen.
Punkki on poistettava iholta mahdollisimman pian teräväkärkisillä pinseteillä, punkkipinseteillä tai muilla punkin poistoon tarkoitetuilla välineillä.
Vältä kotikonsteja kuten punkin puristamista tai peittämistä rasvalla. Ne saattavat saada punkin oksentamaan mahdollisen taudinaiheuttajan puremakohtaan, mikä suurentaa borrelioosin tartuntariskiä.
Jos punkkia ei poisteta huolellisesti, osa siitä voi jäädä ihon sisään ja aiheuttaa tulehduksen.
Puremakohta on hyvä puhdistaa poistamisen jälkeen desinfiointiaineella.