Pu­na­tulk­ku on talven ruusu

Pieninä valon-tuojina ovat pihapiireihimme tulleet joululinnut, joiden puuhia olemme saaneet hämärinä talvipäivinä seurata.

Punatulkku vierailee talvisin pihapiireissä, mutta kesällä se asuu uskollisesti kuusimetsissä.
Punatulkku vierailee talvisin pihapiireissä, mutta kesällä se asuu uskollisesti kuusimetsissä.

Joulun tunnetuin ja varmaankin pidetyin pikkulintu on punatulkku. Olen monesti havainnut, kuinka tulkut tupsahtavat lintulaudan lähettyville kuin taikaiskusta – ennalta tulostaan ilmoittelematta. Jos tilanne on rauhallinen ja evästä laudalla näyttäisi olevan, punatulkut lennähtävät pian kupuaan täyttämään. Monesti tunnustelijana on harmaanbeigen värinen naaras. Punavatsainen koiras pyrähtää aikailematta paikalle.

Punatulkuille maistuvat etenkin siemenet. Paksunokkaisena se ei ole oikein pätevä kovettuneiden rasvakakkujen nokkijaksi. Vilkkaimmille ruokintapaikoille on parhaimmillaan kertynyt peräti 120 tuomiherraa (yksi punatulkun vanhoista kutsumanimistä).  Mainittu lintumäärä oli tosiasia Keminmaan Jokisuun ruokintapaikalla lopputalvella 2003.Tämän vuoden suurimmissa Meri-Lapin tulkkuparvissa on ollut parisenkymmentä yksilöä. Tämä tuskin kertoo mistään kannan laskusta.

Punatulkku tulee joulun lähetessä koteihimme postilaatikon kautta, sillä uskallan väittää, että jo kymmenen joulukortin joukossa on hyvinkin kolme-neljä korttia, joihin on taiteiltu punatulkku tai useampia. Joulupukki on kuulemma vielä joulukorteissa ykköshahmo, mutta Korvatunturin isännän pajan edessä olevassa kauralyhteessä on ainakin yksi punatulkku.


Hienon lintuperinnettä kuvaava kirjan (Linnut liitävi sanoja) kirjoittanut FT Antero Järvinen luonnehtii punatulkkua talven ruusuksi, joka talvisin ruokailee lintulaudoilla ja viettää kesät hillittyä ja salamyhkäistä elämää tuoreissa kuusikoissa. Kuusimetsät ovat sen pesimäpaikkoja – sopivasti asutusalueiden ulkopuolella.

Punatulkulla on yhteys myös Kristinuskoon, sillä Järvisen mukaan Kerimäeltä runsaat 80 vuotta sitten kerätyssä syntykertomuksessa pieni valkorintainen lintu lensi ihmisten raakuuksien keskellä kärsivän Jeesuksen luo nokkaisten katkenneen okapiikin Kristuksen otsasta. Tämä lievitti vähän Jeesuksen oloa; samalla linnun rintaan tipahti pisara Jeesuksen verta.

Lintu alkoi puhdistaa itseään, mutta Kristus sanoi: ”Älä puhdista sitä. Koko sinun lajillasi saa tästä lähtien olla kaunis, punainen rinta.”  Lintu oli punatulkku, mutta alkuperäisen kertomuksen syntypaikka sijoittui Englantiin, jossa tarinan sankarina toimi punarinta.

Englannissa punarinta lienee yhtä yhtä yleinen joulukuvaston aihe, kuin meillä punatulkku. Punarinta ei käy meillä joululintusymboliksi, koska se ei menesty Meri-Lapin pakkasissa, joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Se on tavattu täällä talviaikaan yli 10 kertaaa, mutta vain muutaman kerran lintu on onnistunut sinnittelemään lopputalveen asti.


Meri-Lapin joululintuihin voidaan lukea myös mustapääkerttu (Sylvia atricapilla), koska tämä eteläinen, laulajamestari, on lähes 20 kertaa havaittu Kemi-Tornion seudulla vielä joulukuussa. Yleensä kertut muuttavat pohjoisimmilta esiintymisalueiltaan etelään viimeistään loppusyksystä, loka-marraskuussa.

Laulaminen – nimenomaan joululaulanta - yhdistää Sylvian joululaulun ja vaatimattoman näköisen mustapääkertun toisiinsa; Sylvian joululaulu on yksi tunnetuimmista ja pidetyimmistä joululauluistamme.  Sen sanat pohjautuvat Topeliuksen vuonna 1853 kirjoittamaan runoon, joka löysi paikkansa Karl Collanin kaksi vuotta myöhemmin säveltämään, vahvasti surun sävyttämään Sylvian joululauluun.

Surullisuuden uskotaan juontuvan siitä, että Topeliuksen poika menehtyi  vuonna 1850 vain 2-vuotiaana. Paavo Rytsä viestitti jokunen vuosi sitten, että Sylvian joululauluun liittyy vahvasti myös pienen linnun ahdistus.

Tosin laulun säkeiden edetessä sanoma vapautuu rakkaudeksi isänmaahan. Sylvian joululaulu valittiin Yleisradion järjestämässä äänestyksessä 60 vuotta sitten kauneimmaksi joululauluksi. Se on säilyttänyt suosionsa äänestyksen jälkeisinä vuosikymmeninä.

Surullinen loppu oli sillä mustapääkertulla, joka kävi kymmenisen vuotta sitten päivittäin lintulaudallani Keminmaassa aivan joulun aluspäiviin asti. Kun pakkanen kiristyi, Sylvian kunto alkoi heiketä. Se menehtyi monien uskalikkojen tavoin pohjoisen pakkasiin.


Joululinnuista ei sovi unohtaa varpusta. Se on pääosassa Topeliuksen tunnetussa joululaulussa Varpunen jouluaamuna. Pidetyn laulun on säveltänyt Otto Kotilainen. On ilmeistä, että Antero Järvinen näkee laulussa paljon nykypäivään liittyvää kurjuutta ja hätää: ”Laulussa varpunen on surkuteltava reppana, jonka hahmoon liitetään kansanomaiset nimet, kuten rönkkö, rölli, rossi, savuryyppönen, hottinen, möttönen ja paskahottinen.”

Varpusella ei lintulajina mene häävisti: kanta on romahtanut murto-osaan takavuosista.” Sen paikan on ottanut lajin pikkuserkku: pikkuvarpunen, joka on pystynyt hyvin sopeutumaan nykyaikaan – toisin on laita hottisella.

Joululinnut

Joululintulajisto on pieni, mutta monin tavoin ja symbolein vuoden juhlavimpaan kuukauteen yhdistettävissä.

Joulunajan linnut ovat innoittaneet ja innoittavat edelleen laulujen sanoittajia ja säveltäjiä, taiteilijoita, elokuvien ja lasten animaatiosarjojen tekijöitä, kirjailijoita ja valokuvaajia.

Joululinnut ovat käytettyä kuvastoa joulutervehdyksissä.

Tavallisimmat joululinnut ovat punatulkku, punarinta (keskeisesti Englannissa), mustapääkerttu, taviokuurna, varpunen ja tiaiset.