1960-luvun ilmakuva Rovaniemen keskustasta näyttää paljaan kaupungin: talojen välissä näkyy tasaisia nurmialueita, siellä täällä vaatimattomia pienikokoisia puita.
Lapin sota pyyhki tiehensä paitsi rakennukset, myös niiden rinnalle muotoutuneet pihapuutarhat, kasvimaat, puut, metsiköt ja muut viheralueet. Esimerkiksi 1910–1920-luvuilla Iikka Paavalniemen valokuvaama kauppala on ilmeeltään vehreä.
Julkisia puistoja Rovaniemelle alettiin rakentaa suunnitelmallisesti vasta sotien jälkeen – käytännössä tyhjästä.
Aloitamme tässä lehdessä kesäsarjan Rovaniemen keskusta-alueen puistoista ja niiden historiasta. Lähteenä toimii Anna-Mari Takasen keväällä 2014 valmistunut opinnäytetyö Rovaniemen puistohistoriakartoitus .
Nykyään Rovaniemen kaupunki ylläpitää yli sataa puistoa, joista parisenkymmentä sijaitsee keskusta-alueella.
Suosituin näistä on kaupunginpuutarhuri Mirja Vääräniemen mukaan Kemi- ja Ounasjokien rantaa seuraileva Rantapuisto , johon yhtyvät Lainaanpuisto, Jätkänpuisto, Ystävyydenpuisto, Konttisenpuisto ja Sairaalanniemessä sijaitseva Jyrhämänranta.
Seuraavaksi eniten kävijöitä keräävät Kirkkolammen puisto sekä Koskipuisto Kemijoen vastarannalla. Myös Ruokasenpuisto keskustassa kuuluu käytetyimpiin.
Näistä kaikki Kirkkopuistoa lukuun ottamatta odottavat peruskorjausta, joten keskeinen osa kaupunkimme viheralueista on kokemassa muutoksia lähitulevaisuudessa.
”Rantapuisto on jo paikoin kulunut ja käyttäjiltäkin tulee palautetta kunnostustarpeista”, Vääräniemi sanoo.
Peruskorjaus edellyttää osittain alueen asemakaavan muuttamista – ja sen jälkeen rahoitusta. Sama koskee Koskipuistoa. Ruokasenpuiston peruskorjaus etenee puolestaan kokonaisuutena Ruokasenkadun kanssa.
Pian vuonna 1945 päättyneen Lapin sodan jälkeen Rovaniemelle perustettiin puistolautakunta. Sen toimintaa tosin rajoitti pula niin rahasta kuin materiaaleista, esimerkiksi taimet piti ensialkuun etsiä ja kaivaa metsistä.
Ensimmäinen kaupunginpuutarhuri Toivo Valo aloitti työnsä 1951 haastavissa olosuhteissa. 1970-luvulla käynnistettiin hänen seuraajansa Allan Kerättären johdolla puunistutusohjelma, jonka tavoitteena oli istuttaa yhteensä tuhat puuta kaupungin puistoihin.
Ensimmäinen, koko kaupungin kattava viheraluesuunnitelma valmistui vuonna 1976.
Hitaasti rakennetut viheralueet alkoivat näyttää oikeilta puistoilta puineen, pensaineen ja muine istutuksineen vasta 1980–90-luvuilla.
Nykyinen kaupunginpuutarhuri Mirja Vääräniemi aloitti tehtävässään tammikuussa 1993. Kesän lopussa valmistui uusi ja upea Kirkkolammen puisto, Rovaniemellä menestyviä kasvilajeja esittelevä puistoalue suihkulähteineen ja rantareitteineen.
”Se oli iso hanke”, Vääräniemi muistelee.
Samaan aikaan Lapin yliopisto rakensi Arktikumin rantaan pohjoisen kasvilajeja esittelevän puistonsa. 1990-luvun alulla rakennettiin myös paljon uusia leikkipaikkoja.
2000-luvulta lähtien moni puisto ehtinyt jo peruskorjausvaiheeseen. Tänä kesänä uudistetaan perusteellisesti Pohjolankatuun rajoittuva Keskuskoulunpuisto.
”Esimerkiksi kiveysten käyttö on monipuolistunut ja on kiinteä osa tämän päivän puistosuunnittelua”, Vääräniemi toteaa.
Nykyään puistot suunnitellaan toiminnallisiksi virkistyskeitaiksi leikkipaikkoineen, mutta alkujaan niiden luonne oli muodollisempi. Nurmikot eivät olleet yhtä kestäviä kuin nykyään ja niiden tallaaminen oli ankarasti kiellettyä.
Rovaniemelläkin toimi puistovahti aina 1980-luvun alkuvuosiin asti. Vahdille oli tarve siksikin, että vielä jälleenrakennusvuosina puisto oli Lapissa uusi ja outokin ilmiö.
”Autot ja hevoset ajettiin surutta nurmelle, sen poikki käveltiin ja istutukset kohtasivat paljon repimistä ja muuta ilkivaltaa”, Mirja Vääräniemi kuvailee puistokulttuurin ensiaskelia Rovaniemellä.
”Arvostus on onneksi noussut ja nyt puistojen kasvit saavat olla rauhassa.”
Asenteiden lisäksi myös kasvilajit ja ilmasto ovat muuttuneet. Vuonna 1989 alettiin kartoittaa eri kasvilajien ja -kantojen kestävyyttä Pohjois-Suomessa. Kartoituksen tulokset ovat helpottaneet puistosuunnittelijoiden ja puutarhurien työtä, kun käyttöön voi valita säänkestäväksi todettuja lajikkeita.
”Myös esimerkiksi nurmilajikkeiden jalostuksen ansiosta pakkastuhot ovat nykyään vähäisempiä”, kaupunginpuutarhuri iloitsee.
Ilmaston lämpeneminen on sekin tuonut uusia mahdollisuuksia työhön.
”Vaikkapa puistolehmus on ollut tervetullut lisä kadunvarsi-istutuksiin.”
Mutta miksi Rovaniemellä ei ollut puistoja ennen sotaa? Tähän ovat vaikuttaneet paikkakunnan sosiaalinen rakenne ja pohjoinen ilmasto.
Ensimmäiset puistomaiset puutarhat syntyivät maailmalla ylhäisön piirissä. Teollistumisen edetessä puistoja alettiin rakentaa myös tehtaiden, erityisesti johtoportaan asuinrakennusten läheisyyteen. Rovaniemellä ei ole ollut aatelisten suuria sukukartanoita eikä merkittäviä tehdasalueita, joiden puistoalueista julkiset puistot ovat monessa kaupungissa kehittyneet.
Rautatie toi tullessaan poikkeuksen. Minne rakennettiin rautatie, tarvittiin myös rautatieasemia, ja niiden ympäristöt maisemoitiin puistoistutuksin. Rovaniemen rautatieasema valmistui vuonna 1909. Vielä tänäkin päivänä entisen asemarakennuksen läheisyydessä Poromiehentien ja kävelysillan risteyksessä seisoo komeita lehtikuusia jäänteenä kauppalan ensimmäisestä julkisesta puistosta.
Paikallinen vastine aateliskartanoiden puistoalueille oli puolestaan Konttisen kartanon puistomainen, mutta yksityinen puutarha-alue. Toinen, jo asetetta julkisempi puistomainen pihapiiri istutuksineen perustettiin sairaalaympäristöön nykyään Sairaalaniemenä tunnettuun paikkaan. Puustoa noilta ajoilta on yhä nähtävissä lähes luonnontilaiseksi villiintyneellä tontilla.
Viheralueet ovat olleet läsnä kaikissa Rovaniemen rakentamista ohjaavissa asemakaavoissa. Usein kaavoihin piirretyt puistosuunnitelmat ovat kuitenkin jääneet syystä tai toisesta kokonaisuudessaan toteutumatta.
Alfred A. Gustafsson laati Rovaniemen ensimmäisen rakennussuunnitelman 1906. Siinä keskustaa halkovat Pieni ja Iso Puistokatu, joiden todennäköisesti oli tarkoitus toteutua nimiensä mukaisina.
Vuonna 1936 hyväksyttiin Rovaniemen ensimmäinen varsinainen asemakaava, johon on jo merkitty nykyinen Tapaninpuisto, alueita istutuksille sekä katupuustoa. Myös Ruokasenkadulle on merkitty puistoalue, joskin toiselle puolen kuin nykyinen Ruokasenpuisto. Iso ja Pieni Puistokatu ovat saaneet nimikseen Iso ja Pieni Rovakatu.
Sodan jälkeen Alvar Aallon työryhmän laatima asemakaavasuunnitelma sisälsi alun perin runsaasti puistoalueita. Liikenneväyliä reunustaneet ”vihersormet” jäivät kuitenkin täydessä laajuudessaan toteutumatta kasvavan autoliikenteen ja rakennustarpeiden vuoksi.
