
Mun Jumalasta?
Millainen mun Jumala on?
Pitääkö Jumala kirjoittaa isolla vai pienellä kirjaimella?
Muutama vuosi sitten, aikana, jolloin pidin keskimäärin kahdesta kolmeen saarnaan sunnuntaisin, hautauksia, kasteita ja muita toimituksia oli puolen kymmentä viikossa; tuolloin tuskailin perheelleni saarnaa tehdessäni, mistä puhuisin. Vastauksena oli välittömästi ’puhu siitä sun Jumalasta’.
Millainen minun Jumalani on? Onko hän samanlainen kuin Raamattu opettaa?
Olen pohtinut tuota elämäni aikana usein.
Raamattu puhuu kolmenlaisesta Jumalasta, joka samalla on kuitenkin yksi.
Alussa puhutaan Jumalasta Luojana, kaiken alkuvoimana ja alulle panijana. Ei, ei raamatun luomiskertomus ole ristiriidassa evoluution kanssa. Maailman luomisen aikana tapahtui kaikki ajallaan, ja Jumala luo edelleen, maailma muuttuu koko ajan.
Jumala ilmenee myös suurena ja mahtavana, kaikkivaltiaana, joka ohjaa ihmiskunnan ja koko luomakunnan vaiheita.
Itselleni läheisin Jumalan ilmenemismuoto on Isä, Jumala. Jeesuskin puhui Isästä, ja samalla kun Jeesus oli Jumalan Poika, hän oli myös Isässä, Isän Poika. On turvallista ajatella Jumalaa turvallisena Isänä. Maa-ilmaan mahtuu monenlaisia isiä, mutta Jumala on Isä yli kaikkien. Kuulostaa ehkä naivilta, mutta uskon, että koko maailmankaikkeus on rakastavan Jumalan huolenpidon alla. Moni haluaa hallita kaikkea, toisia ihmisiä, kansoja. Mutta onko heidän valtansa aitoa rakkautta, vain oman vallan hakua, pelkoa vallan menettämisestä. Jumalan ei tarvitse pelätä valtansa menettämistä. Hän on Yksi, Pyhä ja Kaikkivaltias.
Sellainen on minun Jumalani.
Siunattua sydäntalvea sinulle ja rakkaillesi, pysykää terveinä
Mirja-Liisa