
Prinssi Charles pääsee nyt yli 70-vuotiaana aloittamaan varsinaisen työnsä. Charlesin asema ei ole ollut helppo, sillä virallisesti määriteltyä roolia ei kruununperijällä ole, vaan hallitsija pitkälti päättää, mitä seuraavana jonossa oleva tekee tai jättää tekemättä. Näin ollen liikkumavaraa omiin kiinnostuksenkohteisiin tai oman profiilin nostoon on rajallisesti.
Charlesilla on muiden kuninkaallisten tapaan ollut merkittävä rooli kuningattaren tukemisessa, kuten asia ilmaistaan. Käytännössä se tarkoittaa tilaisuuksia ja tapaamisia, joihin kuningatar ei itse pysty osallistumaan, mutta joihin tarvitaan korkea-arvoinen kuninkaallinen paikalle.
Charles on niin ikään aktiivinen hyväntekeväisyyshankkeissa sekä ympäristönsuojelussa. Hänen ympäristötietoisuutensa on vuosikymmenten takaista, eikä prinssin ajattelua ole aina pidetty arvossa, vaan takavuosina häntä myös väheksyttiin hieman höpsähtäneenä viherpiipertäjänä. Aika on muuttunut, ja prinssin ympäristö- ja luontovisiot sekä ajatukset kestävästä kehityksestä ovat tänä päivänä merkityksellisiä.
Prinssi tuo esille huoltaan muun muassa ilmastonmuutoksesta, valtamerien saastumisesta ja luonnonvarojen tuhoutumisesta ja työskentelee ympäristötietoisuuden lisäämisen ja muun muassa luomutuotannon lisäämisen puolesta. Prinssi osallistui loppuvuodesta 2021 myös YK:n ilmastokokoukseen Skotlannissa.
Washington Post -lehti onkin nimennyt Charlesin tulevaksi ekokuninkaaksi.
Ei kovin suosittu
Kuninkaallisen perheen jäsenten suosiota mitataan säännöllisesti. Prinssin suosioluvut eivät ole kovin mairittelevia, mutta ovat kuitenkin parantuneet takavuosien aallonpohjasta.
Suosituin kuninkaallisen perheen jäsen on uusimman Yougov-selvityksen mukaan ollut itseoikeutetusti kuningatar Elisabet. Toiseksi suosituin on herttuatar Catherine. Kolmannella sijalla on tuleva kruununperijä prinssi William ja hänen jäljessään on edesmennyt prinssi Philip.
Viidettä sijaa pitää Charlesin sisar, ahkeruudestaan tunnettu prinsessa Anne. Charles itse on mittauksessa seitsemänneksi suosituin perheen jäsen. Hänen puolisonsa herttuatar Camilla on sijalla kahdeksan.
Pelkkien naisvastaajien joukossa Camilla on alempana, nimittäin sijaluvulla kymmenen.
Koululaisena sisäoppilaitoksessa
Prinssi syntyi Buckinghamin palatsissa marraskuussa 1948 ja sai kasteessa nimen Charles Philip Arthur George. Prinssi joutui tai pääsi jo lapsena osaksi kuninkaallista protokollaa. Prinssin äidistä tuli kuningatar, kun prinssi oli pieni poika ja näin Charlesista tuli kruununperijä kolmevuotiaana. Nelivuotiaana prinssi oli paikalla, kun äiti kruunattiin kuningattareksi Westminster Abbeyn juhlavassa seremoniassa.
Prinssin vanhemmat olivat kiireisiä ja matkustivat paljon myös ulkomailla edustustehtävissä ilman lapsia.
Prinssi lähetettiin koululaisena Gordonstounin sisäoppilaitokseen Skotlantiin, samaan kouluun, jota hänen isänsä oli käynyt. Prinssin kerrotaan kärsineen yksinäisyydestä ja koti-ikävästä, joutuneen kiusatuksi ja halunneen pois koulusta, mutta tähän hänen vanhempansa eivät olleet suostuneet.
Julkisuudessa on spekuloitu erityisesti prinssin voimakastahtoisen isän olleen sitä mieltä, että sisäoppilaitos oli herkälle Charlesille paras paikka karaistua. Ehkä jotain kertoo se, että Charles ei omia poikiaan kyseiseen laitokseen lähettänyt, vaikka brittiaristokraateilla on tapana käydä samoja kouluja sukupolvesta toiseen.
Teini-iässä Charles oli opintiellä muun muassa Australiassa. Prinssi jatkoi opintojaan myöhemmin myös maineikkaassa Cambridgen yliopistossa, jossa hän opiskeli muun muassa arkeologiaa ja historiaa.
Prinssillä on myös ilmailu- ja sotilastaustaa laivastossa. Hänellä on muun muassa helikopterilentäjän koulutus.
Naisystävien vaihtuva joukko
Nuoruudessaan prinssi oli innokas hevosurheilu poolon harrastaja. Lajin parissa hän tiettävästi tapasi jo 1970-luvun alussa ensimmäisen kerran naisen nimeltään Camilla Shand, joka vuosikymmeniä myöhemmin tulisi tunnetuksi herttuatar Camillana. Sitä ennen tapahtui kuitenkin paljon.
Prinssi vietti poikamiehenä vilkasta seuraelämää, ja julkisuudessa nähtiin vaihtuva joukko naisystäviä. On arvioitu, että prinssin vanhemmat eivät aina katsoneet hyvällä poikansa edesottamuksista kertovia lehtiotsikoita. Niitä riitti, sillä kruununperijä oli brittilehdille ehdoton myyntivaltti.
Julkisuudessa on listattu prinssin oletettuja naisystäviä, mutta on selvää, että suhteiden todellisesta laadusta tietävät vain osapuolet itse. Se pitää paikkansa, että prinssin seurassa nähtiin lukuisia nuoria naisia mukaan lukien prinsessa Dianan vanhempi sisar Sarah, jota tituleerattiin aikanaan prinssin tyttöystäväksi. Ainakin kahden naisen kerrotaan vuosien mittaan vastanneen Charlesin kosintaan kieltävästi.
Ensimmäiseksi "viralliseksi" tyttöystäväksi on julkisuudessa nimetty silloisen Chilen Lontoon-suurlähettilään tytär Lucia Santa Cruz, jonka Charles oli tavannut opiskeluaikanaan Cambridgessa. Ainakin ystävyys näyttää säilyneen, sillä Lucia kutsuttiin prinssi Charlesin pojan Williamin häihin.
Kerrotaan, että Lucia olisi itse asiassa esitellyt Charlesin ja Camillan aikanaan toisilleen, mutta vahvistettua tietoa tästä ei ole, sillä osapuolet eivät yksityiselämästään itse kerro.
Onneton ensimmäinen liitto
Prinssi oli yli 30-vuotias, kun hän avioitui mahtipontisessa seremoniassa lyhyen seurustelun jälkeen kesällä 1981 Diana Spencerin kanssa, joka oli täyttänyt kaksikymmentä vuotta vain muutamaa viikkoa aiemmin.
Avioliitolle kävi, kuten tunnettua, huonosti. Pariskunnan erosta ilmoitettiin vuoden 1992 lopulla sen jälkeen, kun parin riidoista ja rikkoutuneista väleistä oli uutisoitu jo vuosia. Virallisesti avioliitto päättyi vuonna 1996. Diana kuoli auto-onnettomuudessa Pariisissa vuotta myöhemmin. Prinssi Charles oli mukana noutamassa arkkua Lontooseen.
Prinssi Charlesin kerrotaan olleen läheinen Camillan kanssa myös naimisissa ollessaan. Prinsessa Dianan näkemyksen mukaan hänen avioliittonsa olikin tästä syystä hieman ruuhkainen, kuten hän televisiohaastattelussa luonnehti vuonna 1995.
Camillan oma ensimmäinen avioliitto päättyi vuonna 1995.
Dianan kuoleman jälkeen Charles ja Camilla pitivät matalaa profiilia vuosien ajan. Pariskunta avioitui keväällä 2005 varsin vaatimattomin siviilimenoin pienessä piirissä Windsorissa. Vihkimisen jälkeen järjestettiin kirkollinen avioliiton siunaus ja vastaanotto laajemmalle joukolle.
Charlesin ja Camillan avioliiton uskotaan olevan onnellinen. Pariskunta työskentelee ahkerasti ja on enimmäkseen välttänyt julkisuuden karikot. Avioliiton myötä Camillasta tuli Cornwallin herttuatar.