Posion kunta joutuu aloittamaan elinkeinopäällikön rekrytoinnin uudestaan, sillä kunnanhallituksen viime maanantaina virkaan valitsema Trifon Suopela on ilmoittanut, ettei ota virkaa vastaan.
Kunta kertoo tiedotteessaan, että kunta järjestää elinkeinopalveluiden tehtävät ja palvelut sisäisesti siihen saakka, kunnes virka täytetään. Elinkeinopalveluiden osalta yhteyshenkilö on vt. kunnanjohtaja Pekka Jääskö.
Määräaikaisen elinkeinopäällikön Veli-Matti Ruotsalaisen työsuhde päättyy joulukuun lopussa. Hän jäi vuosilomalle torstaina 28. lokakuuta.
– Ruotsalainen on poissa loppuvuoden, mutta hän on luvannut auttaa, jos kunnalla tulee sinä aikana erityisiä tarpeita hoitaa yksittäisiä tehtäviä, Jääskö kertoo.

Elinkeinopäällikkö johtaa Posion kunnan elinkeinotiimiä, johon kuuluvat myös matkailukoordinaattori, media-asiantuntija, hanketyöntekijä ja viestintäsuunnittelija.