Ensi syksynä tulee kuluneeksi 18 vuotta siitä, kun porvaripoliitikko Sauli Niinistö kertoi poliittisen vastakkainasettelun ajan oleva Suomessa ohi. Samalla hän julistautui työväen presidenttiehdokkaaksi.
Provokaatio ei toiminut vielä tuolloin – Tarja Halonen (sd.) voitti vaalit – mutta kuusi vuotta myöhemmin työmiesnaamio meni täydestä sloganilla ”Suomella töissä”. Niinistöstä tuli koko Suomen presidenttityöläinen, jonka kannatus on noussut lähelle sadan prosentin maagista rajaa. Vastaavaan on kyetty tiettävästi vain Pohjois-Koreassa.
Kansansuosiostaan huolimatta Niinistö ei ole onnistunut häivyttämään kansan edustajien vastakkainasettelua, railo oikean ja vasemman välillä on leventynyt.
Sanna Marinin (sd.) hallituksen jäljiltä uoma on leveimmillään sitten Neuvostoliiton lopun ja kaikki merkit viittaavat siihen, että leveneminen jatkuu Petteri Orpon (kok.) valtakaudella.
Vastakkainasettelun paluusta – jos se edes katosi – löytyy todisteita vaikkapa somea selaamalla.
Oikeisto keksi Marinin vihervasemmistohallitukselle erilaisia haukkumanimiä. Lempeimmästä päästä olivat huulipuna-, tyttö-, spicegirls-, konkurssi-, hupakko- ja täystuhohallitus.
Orpon oikeistohallitus etsii vielä nimiään, mutta tyrkylle on nostettu ainakin sinimusta-, pataporvarinmusta-, giljotiini-, köyhänkyykyttäjä-, riisto- ja fasistihallitus. Ehdottajat tulevat epäilemättä vasemmalta.
Some on täynnä Orpon ja varsinkin persujen inhoajien sapekkaita kommentteja. He eivät ole somen hourupäitä, vaan valtaosin järkevinä pidettyjä kansalaisia.
Kirjoitusten perusteella voisi kuvitella, että Suomea johtavat natsit, jotka suunnittelevat tuhoamisleirien pystyttämistä köyhille, sairaille, heikoille ja muille ali-ihmisille.
Tässä ei ole sinänsä mitään uutta. Vastaavaa sometusta nähtiin Marinin valtakaudella, jolloin äänessä oli oikeisto ja erityisesti sen perussuomalaislaita. Se jakoi mielikuvaa viherkommarihallituksesta, joka ei tajunnut taloudesta mitään, mutta senkin edestä bilettämisestä, ilmasto- ja instagramposeerauksesta sekä velkarahan syytämisestä kaikenlaiseen turhaan ja tarpeettomaan.
Aikoinaan vasemman erotti oikeasta aate ja sitä ennen ase – punaiset vastaan valkoiset. Vasemmisto ajoi sosialismin ja porvaristo kapitalismin asiaa keskustan tasapainoillessa siinä välissä.
Kokoava voima oli presidentti Urho Kekkonen, jolla oli hämmästyttävä kyky kumartaa yhtä aikaa itään ja länteen.
Kekkosen ja aatteiden kuoleman jälkeen elettiin konsensuksen aikaa. Ohikiitävän hetken tuntui siltä, että poliitikot kykenivät potkimaan palloa samaan, hyvinvointiyhteiskuntaa edistävään maaliin.
Enää sellainen ei tunnu mahdolliselta. Jos ennen oltiin vastakkain ismissä, nyt ollaan vastakkain kaikessa. Kun ennen mahduttiin samaan hallitukseen, nyt mahdutaan hädin tuskin eduskunnan suureen saliin.
Kirjoittaja on pääkirjoitustoimittaja.