Yhteiskunnan tavalliset tukitoimet eivät näytä katkaisevan rikoskierrettä ainakaan yksistään, ilmenee kasvatustieteiden lisensiaatti Katariina Waltzerin väitöstutkimuksesta. Waltzer haastatteli tutkimusta varten 14 miestä, joiden elämään kuuluu tai on kuulunut rikosten tekemistä ja vankilatuomioita.
Tutkimuksessa selvisi, että tukitoimet, kuten kodin ulkopuolelle sijoittaminen, siirto erityisopetukseen ja vankeusrangaistus eivät ole tuottaneet tutkituille toivottuja tuloksia, ja rikoskierre on kestänyt vuosia.
– Näyttää, että käytettävissä olevat tukikeinomme eivät onnistu, vaikka niissä on paljon hyvää. On kuitenkin tilanteita, joissa ne eivät johda syrjäytymiskierteen tai nuorena näkyvissä olevien riskien ehkäisemiseen, Waltzer kertoo.
– Vankeinhoidolla on kuitenkin se tarkoitus, että henkilö voi palata rikoksettomaan ja toivottavasti päihteettömään arkeen, mutta kierteestä irtautuneilla tutkittavilla siihen on mennyt pitkään. Suurimmalla osalla kierre jatkuu edelleen.
Waltzer ei kuitenkaan halua lytätä tai korvata jo olemassa olevia tukitoimia. Hän painottaa varhaisen ja kokonaisvaltaisen puuttumisen tärkeyttä. Viranomaisten huomion ja toimien ei tulisi kohdistua vain yksilöön, kuten koulussa sosiaalisista ongelmista kärsivään lapseen tai ainoastaan lapsen sijoittamiseen.
– Moni kertoi nyt aikuisena, että he kokivat, että nämä toimet kohdistettiin heihin. Lapsi tai nuori ei ole ymmärtänyt muuta kuin että hänet on siirretty ja se on katkeroittanut.
Asiat tulee käsitellä
Tutkimuksen mukaan parhaiten rikoskierteestä irtautuvat ne, jotka ovat onnistuneet säilyttämään pitkäkestoisia ja merkityksellisiä ihmissuhteita. Vaikeinta irrottautuminen oli niille, jotka ovat katkeroituneet epäoikeudenmukaiseksi kokemistaan elämäntapahtumista.
– Perheeseen on usein pyritty pitämään yhteyttä sijoituksesta huolimatta. Joissain tapauksissa se on osoittautunut nyt aikuisiällä hyväksi asiaksi, mutta joskus suhdetta on ollut tarpeen rajoittaakin. Suhteet ovat voineet lämmetä sijoitetun nuoren aikuistuttua.
Rikoskierteen katkaisseet miehet puhuivat elämästään positiivisemmin sanakääntein, Waltzer kertoo.
– Asioiden käsittely on tärkeää. Pystytään aikuisena ymmärtämään, että esimerkiksi lastenkotiin sijoittaminen johtui siitä, etteivät vanhemmat kyenneet huolehtimaan lapsista. Lapsena se on koettu rangaistuksena.
Oma vastuu
Waltzer ei halua vyöryttää vastuuta rikoskierteestä perheen ja läheisten harteille.
– Suhteita voi katsoa positiiviselta kannalta. Kun niitä säilyy, ovat ne kantava voima. Jokainen tarvitsee hyväksyntää ja läsnäoloa. Ketään ei pitäisi hylätä, vaikka näissä suhteissa voi olla hankalia kohtia. Hyvinvointinäkökulmasta sanoisin, että kommunikointi, sosiaaliset taidot ja ihmisestä välittäminen ovat asioita, joilla on oikeasti väliä.
Waltzer muistuttaa, että ihmisen tulee ottaa vastuu asioistaan päästäkseen rikos- ja päihdekierteestä.
– Täytyy myös miettiä, kuinka paljon toista voi auttaa edesauttamatta rikos- ja päihdekierteen jatkamista. Helppoja ratkaisuja ei ole, muuten ne olisi jo keksitty.
Waltzerin väitöskirja tarkastetaan Itä-Suomen yliopistossa perjantaina.