Pitkä tauko luo epä­var­muut­ta, mutta ainakin Hakolan pu­he­tul­va palasi en­nal­leen

Ristomatti Hakola on ollut kolmissa peräkkäisissä hiihdon arvokisoissa Suomen paras sprinttitykki. Seefeldissä Hakola odottaa sunnuntaina Iivo Niskasen kanssa hiihdettävää pariviestiä suuremmalla innolla kuin torstaina MM-kisat avaavaa henkilökohtaista sprinttiä.

– Otetaan huomenna ylimääräiset höyryt pois ja mennään sunnuntaina sitten vielä kovempaa, Hakola ennakoi.

Hakolan lähtökohta MM-kisasprinttiin on vaikeampi kuin esimerkiksi vuosi sitten olympialaisiin valmistautuessa. Pyeongchangissa sprintti hiihdettiin perinteisellä hiihtotavalla, ja siinä Hakolan itseluottamus huiteli yläilmoissa.

– Olympialaisissa olin niin hirveässä kunnossa, että minua ei jännittänyt yhtään, ei varsinkaan aika-ajossa, Hakola vertasi.

Seefeldissä sprintti kisataan vapaalla. Tällä kaudella Hakola on päässyt vapaalla maailmancupin sprinteissä vain kerran kuuden parhaan finaaliin, joulukuussa Norjan Lillehammerissa.

– Minulla on ollut pitkä tauko vapaan sprintissä, se luo vähän epävarmuutta. Viimeksi olen hiihtänyt vapaan sprinttiä Val Müstairissa, ja sekin meni ihan vihkoon, Hakola muisteli Tour de Ski -kiertueelle osunutta 26. sijaansa tammikuun alussa.

Neljä flunssaa kauden aikana

Viime kaudesta poiketen Hakolan kautta ovat värittäneet sairastumiset. Hän laski olleensa flunssainen neljä kertaa tämän kauden aikana. Tuorein flunssajakso osui pari viikkoa sitten Imatran SM-hiihtojen ja Salpausselän kisojen väliin. Silloin tauti vaati neljän päivän levon.

– Jossain kohtaa kuormitusta on ollut liikaa, Hakola tuumasi sairastumisista.

Toistuva sairastelu teki Hakolasta kauden aikaan jopa yllättävän hiljaisen ja lyhytsanaisen. Välillä kankaanpääläisen juttu ei lentänyt ollenkaan totuttuun tapaan, mutta keskiviikkona Hakola vapautti toimittajien ympäröimänä kunnon puhetulvan. Ehkä se on hyvä merkki.

Tuttu taktiikka tuhoon tuomittu

Seefeldin 1,5 kilometrin sprinttirataa Hakola pitää taktisesti vaikeana. Hänen tavaramerkkinsä on ollut erähiihdoissa heti alussa kärkeen säntääminen, mutta itävaltalaisladuilla sellainen on tuhoon tuomittua. Radan ainoa kunnon nousu on alussa, mutta ratkaisut tulevat vasta sitä seuraavassa laskussa ja sauvoittaluisteluun painottuvassa hiihdossa stadionilla.

Hakola myöntää, ettei hän ole laskijana joukon parhaasta päästä.

– Olen varmaan yhtä hyvä kuin mummoni. En ole mikään suksitaituri, mutta kyllä sieltä alas tullaan. En oikein tykkää radoista, joissa on tuollaiset mutkikkaat laskut, Hakola kuvasi.

Niskasen innostamana Hakolastakin on tullut ravimies, ja ravitermein hän kuvasi myös torstain haasteita.

– Johtavan hevosen takana, se voisi olla minun paikkani. Johtavan paikka voi olla kuoleman paikka.