Olemme viihtyneet mamuina Malesiassa. Meitä on kohdeltu hyvin. Paikalliset ovat yleensä kovin ystävällisiä ja monesti ihan otettujakin, että olemme kotiutuneet juuri heidän maahansa.
Malesiassa ymmärretään kansanryhmien välisen sovun merkitys. Monietnisen maan sisäisen harmonian vaaliminen on poliitikkojenkin intresseissä. Moniuskontoisessa maassa kaikki tolkun ihmiset myös ymmärtävät, miksi käännytystyö on kiellettyä. Pidä omat tapasi ja anna muiden pitää omansa! Kukapa haluaisi vaarantaa kansakunnan hyvinvoinnin epäsopua kylvämällä? Yhtenäisyys lisää voimaa, on maan virallinen motto.
Mutta käärmeitä on paratiisissakin. Ja meitäkin on purtu.
”Lastenlippuja myydään vain malesialaisille”, väitti bussikuski kivenkovaan, vaikka tiesimme hyvin, ettei väite pidä paikkaansa.
Bussi seisoi pysäkillä, kun yritimme saada kuskin ymmärtämään, ettei hän voi 10-vuotiaan naamanvärin perusteella evätä tältä lastenlippua, joka bussiyhtiön sääntöjen mukaan kuuluu myös ulkomaalaisille. Lopulta muiden matkustajien matkustusmukavuudenkin tähden, mutta raivosta kihisten, päädyimme maksamaan kuskin vaatiman yhden ringgitin (0,20 euroa) ylimääräistä.
Mitättömästä taloudellisesta tappiosta huolimatta tuntui tosi epäoikeudenmukaiselta. Lähetimme heti reklamaation bussiyhtiölle. Onneksi paikallisbussien seinällä on aina kuskin kuva ja nimi, ja ne tietysti laitoimme liitteeksi.
Anteeksipyyntö tuli nopeasti: ”Otamme kuskiin yhteyttä ja ryhdymme välttämättömiin toimenpiteisiin. Olemme todella pahoillamme epämiellyttävästä kokemuksesta, jonka jouduitte käymään läpi.” Ehkäpä kuski nyt ottaa opiksi, mutta toivottavasti ”välttämättömät toimenpiteet” eivät sentään tarkoita potkuja.
Jospa pienituloinen mies sattui vain olemaan katkera ja kateellinen kaikille rikkaille länsimaalaisille? Ja äveriäiltä kolonialisteilta kaikki suomalaisetkin ehkä näyttävät. Puolet malesialaisista tienaa alle 400 euroa kuukaudessa ja tähän joukkoon bussikuskitkin epäilemättä kuuluvat.
Mutta eiväthän henkilökohtaiset ongelmat tai taloudelliset huolet tietenkään oikeuta lievääkään rasistista käytöstä.
Jos etnisestä taustastamme johtuva huono kohtelu tuntuu jo 20 sentin kohdalla näin epäreilulta, miltä mahtaakaan tuntua niistä, joita kohdellaan todella rumasti? Tai entäpä, jos erilainen ulkonäkö johtaa siihen, että jää ilman asianmukaisia palveluita tai jopa ilman työpaikkaa?
Mutta olisimmeko voineet reagoida huonoon kohteluun muutenkin kuin vain suuttumalla ja närkästynyttä sähköpostia lähettämällä?
Aiemmin aamulla ennen tätä bussiepisodia olimme olleet lasten koululla intialaisen valon juhlan eli Deepavalin vietossa. Siellä siteerattiin mm. Martin Luther Kingiä: "Pimeys ei voi karkottaa pimeyttä; vain valo voi tehdä sen. Viha ei voi karkottaa vihaa; vain rakkaus voi tehdä sen.”
Päätimme, että ainakin itse voimme olla jatkossa entistäkin huolellisempia sen suhteen, että emme vahingossakaan sorru puhumaan epäkunnioittavasti tai käyttäytymään syrjivästi siksi, että joku näyttää kuuluvan toiseen etniseen tai uskonnolliseen ryhmään.