Se oli pysäkinhoitaja Väinö Niemen loppu. Liki kuusikymppinen Niemi oli työskennellyt Soson rautatieseisakkeella Muhoksella neljännesvuosisadan, kunnes koitti pitkäperjantai vuonna 1953.
Niemi asui perheineen Soson seisakkeen kaksikerroksisen pysäkkirakennuksen yläkerrassa. Perhe oli menossa yöpuulle huhtikuun 3. päivän iltana, kun Väinö kuuli alakerrasta melua.
Hän meni alakertaan etsimään melun lähdettä ja kohtasi siellä parikymppisen, kaitakasvoisen miehen, joka tervehti häntä ja toivotti hyvää iltaa.