Pence ja Mattis rau­hoit­te­li­vat Trumpia ih­met­te­le­viä liit­to­lai­sia

Nato-mailta vaaditaan puolustusmenojen nostosuunnitelmaa tämän vuoden aikana

Yhdysvaltojen varapresidentti Mike Pence ja puolustusministeri Jim Mattis kiersivät maanantaina siloittelemassa presidentti Donald Trumpin puheista syntynyttä epävarmuutta ulkosuhteissa.

Pence vieraili Brysselissä ja tapasi EU:n sekä Naton johtoa. Pence ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk pitivät tiedotustilaisuuden, jossa Pence tähdensi Yhdysvaltain ja EU:n yhteistä perintöä ja tavoitteita rauhan ja hyvinvoinnin hyväksi.

Tusk kertoi kysyneensä kolme kysymystä uuden hallinnon näkemyksistä muun muassa kansainvälisestä yhteistyöstä, turvallisuudesta ja suhtautumisesta Euroopan unioniin.

- Sain kolmen kertaa vastauksen ”kyllä”, Tusk kertoi ja sanoi Euroopan luottavan Yhdysvaltain yksiselitteiseen tukeen.

Tuskin mukaan tapaaminen tuli todella tarpeeseen. Viime kuukauden aikana Yhdysvalloissa ja EU:ssa on hänen mukaansa tapahtunut liikaa, jotta voitaisiin teeskennellä, että kaikki on aivan kuten ennen.

Tuskin lisäksi Pence tapasi EU:n korkean edustajan Federica Mogherinin ja komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin .

Natolle Pence toi Trumpin viestin, että jäsenmaiden on kasvatettava puolustusmenojaan kohti Naton asettamaa tavoitetta eli kahta prosenttia bkt:sta.

- Yhdysvaltojen presidentti ja Amerikan kansa odottavat, että liittolaisemme pitävät sanansa ja tekevät enemmän yhteisen puolustuksemme puolesta. Presidentti odottaa todellisia edistysaskeleita vuoden 2017 loppuun mennessä, Pence patisti tavattuaan pääsihteeri Jens Stoltenbergin.

Puolustusministeri Mattis teki pikavisiitin Bagdadiin ja vakuutti irakilaisille, ettei Yhdysvallat aio rosvota maan öljyvaroja, Trumpin puheista huolimatta.

- Kaikki me Amerikassa olemme yleensä maksaneet öljystä ja kaasusta koko ajan, ja olen varma että teemme niin jatkossakin, Mattis sanoi.

- Me emme ole Irakissa anastamassa kenenkään öljyä.

Irakilla on maailman viidenneksi suurimmat tunnetut öljyreservit.

Trump on sanonut sekä kampanjansa aikana että valintansa jälkeen, että Yhdysvaltojen olisi pitänyt pitää öljy itsellään, kun se lähetti joukkonsa Irakiin vuonna 2003. Trumpin mielestä se olisi ollut sopiva korvaus miehityksestä aiheutuneista kustannuksista ja keino viedä äärijärjestö Isisin rahoitukselta pohja.

Mattis tapasi Bagdadissa pääministeri Haider al-Abadin ja maan sotilasjohtoa. Irakin suhteita Yhdysvaltoihin on mutkistanut sittemmin jäädytetty matkustuskielto, joka langetettiin myös Irakin kansalaisille. Mattis sanoi olevansa vakuuttunut, että uusi matkustusmääräys päästää Yhdysvaltoihin ne Irakin kansalaiset, jotka taistelivat amerikkalaisjoukkojen rinnalla.