Elokuvakriitikko Pekka Eronen esittelee kymmenen vuotta vanhaa, arviolta 32-tuumaista televisiotaan idyllisen puutalon valoisassa olohuoneessa Porvoossa.
–Tästä minä ne elokuvat katson, Eronen vakuuttaa, vaikka kuvaajamme katsoo häntä epäuskoisesti.
Missä on pimeä kellari? Missä upea kotiteatteri? Ja missä on se kalmankalpea filmihullu, joka kömpii luolastaan ihmisten ilmoille vain pakon edessä?
Kuin kiusallaan hän kertoo vielä kirjoittavansa arvioita yleensä keittiön pöydän ääressä, ikkunan eteen kaartuva vanha omenapuu taustana ja lempeä Siiri-koira lämmikkeenä jaloissa.