Neljäs sija uinnin EM-altaassa ja olympiapronssi, esitykset jalkapallomaajoukkueessa ja Saksassa, esitykset jalkapallomaajoukkueessa ja Englannissa ovat kolmen edellisen Vuoden urheilijan pääsaavutukset valintavuodelta.
Matti Mattsson (2021), Lukas Hradecky (2020) ja Teemu Pukki (2019) ovat lajiensa suomalaistähtiä ja tähtiä myös kansainvälisillä kilpakentillä, mutta vuodet lukeutuvat historian laihimpiin, ainakin jos asiaa ajattelee Vuoden urheilija -valintojen vinkkelistä.
Vuodet ovat myös historian oudoimpia urheiluvuosia. Kun Pukki piti kiitospuhettaan tammikuussa 2020, harva osasi odottaa koronapandemian sekoittavan maailman pari kuukautta myöhemmin.
Harva odotti sitäkään, että juhlapaikkana toiminut Hartwall Arena riisuttiin nimisponsorinsa tunnuksista reilut kaksi vuotta myöhemmin Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan takia.
Urheilun saralla vuosi 2022 oli askel kohti normaalia, ja Urheilutoimittajain liiton jäsenten äänestämä Vuoden urheilija julkistetaan torstaina Helsingin jäähallissa järjestettävässä Urheilugaalassa.
Kärkeen on tungosta.
– Onhan tämä ollut näyttö suomalaisen huippu-urheilun monipuolisuudesta. Jos lasketaan olympialajien arvokilpailumitaleja ja mitataan niillä, 15 vuotta sitten on ollut viimeksi parempi vuosi, Urheilutoimittajain liiton Vuoden urheilija -valiokunnan puheenjohtaja Matti Hannula summaa STT:lle.
Vuonna 2022 Iivo Niskanen kahmi olympialaduilta mitalien värisuoran ja Kerttu Niskanen kaksi mitalia. Topi Raitanen saavutti 3 000 metrin estejuoksun ja Wilma Murto seiväshypyn Euroopan mestaruuden.
– Helmikuussa Pekingin jälkeen kaikki varmaan ajattelivat, että turha on järjestää äänestystä. Mutta tulihan vuoden mittaan esimerkiksi Kalle Rovanperän rallin maailmanmestaruus ja Murron sekä Raitasen Euroopan mestaruudet, Hannula kertaa.
Naiset veivät Vuoden urheilijan tittelin viidesti peräkkäin 2008–12, mutta nyt Murto ja Niskanen voivat jäädä muiden jyräämiksi.
Murron EM-finaali jäi Hannulan mieleen.
– Urheilugaalassa on oma kategoria myös sykähdyttävimmälle urheiluhetkelle, mutta sen kanssa Urheilutoimittajain liitolla ei ole mitään tekemistä, hän alleviivaa.
– Mutta Murron ilta prime time -aikaan nosti sykähdyttävyysasteen sellaiselle tasolle, että uskon sen vaikuttaneen äänestämiskäyttäytymiseen, vaikkei laji lukeudu kaikkein kilpailluimpiin. Se oli sellaista draamaa ja viihdettä yhtä aikaa.
”Ei ole logiikkaa”
Rata-autoilija Keke Rosberg valittiin Vuoden urheilijaksi ensimmäisenä moottoriurheilijana 1982, ja neljännen maailmanmestaruutensa voittanut Juha Kankkunen ainoana ralliautoilijana 1993. F1-kuljettaja Mika Häkkisen vuoro oli 1998.
– Ainoastaan 1998 on käynyt olympiavuonna niin, että on ollut olympiakultamitalisti tai useampia, mutta olympiavoittajaa ei ole valittu. Tuolloin olivat maastohiihtäjä Mika Myllylä ja mäkihyppääjä Jani Soininen, mutta Häkkinen valittiin, Hannula poimii.
Häkkinen uusi F1-mestaruutensa 1999, mutta Myllylä nousi urheilutoimittajien listoilla ykköseksi.
– Ei näistä voi koskaan tietää, kun ei ole logiikkaa, Hannula naurahtaa.
Vuonna 2007 valittiin keihäänheiton maailmanmestari Tero Pitkämäki. Hänen ja F1-mestari Kimi Räikkösen väliin kiilasi maastohiihtäjä Virpi Kuitunen. Pitkämäki valittiin vielä 2013 ja 2015.
– Me urheilijat yritämme tehdä ensi vuonna paremmin hommia, ettei tätä pronssilla viedä, Pitkämäki letkautti viimeisessä kiitospuheessaan.
Ainakin vuoden 2022 menestyjille viesti meni perille.
– Kaiken kaikkiaan oli todella upea vuosi parin koronan sävyttämän ja vähän vaisumman vuoden jälkeen, Hannula kiteyttää.
Joukkuelajien edustajien on ollut vaikeaa nousta Vuoden urheilijaksi. Urheilutoimittajain liiton jäsenten äänestämä Vuoden urheilija 2022 julkistetaan torstaina Helsingissä järjestettävässä Urheilugaalassa, ja ehdokkaisiin lukeutuvat esimerkiksi jääkiekkoilijat Mikko Rantanen, Artturi Lehkonen ja Valtteri Filppula sekä koripalloilija Lauri Markkanen, mutta heidän urheilulajiensa edustaja ei ole koskaan noussut Vuoden urheilijaksi.
Ikimuistoisin esimerkki on jääkiekkoilija Jari Kurri, joka viidennen Stanley Cupinsa jälkeen 1990 hävisi Vuoden urheilija -äänestyksessä keihäänheiton Euroopan mestari Päivi Alafrantille.
Jalkapalloilijoista Jari Litmanen (1995) ja Sami Hyypiä (2001) valittiin Vuoden urheilijaksi ennen Teemu Pukkia (2019) ja Lukas Hradeckyä (2020).
– Vuoden urheilijoiksi on valittu viime vuosina joukkueurheilijoita, mutta perinne on kovasti yksilöurheilijoiden puolella. Jos on ollut menestyneitä yksilöurheilijoita, niin he ovat vieneet pidemmän korren, Urheilutoimittajain liiton Vuoden urheilija -valiokunnan puheenjohtaja Matti Hannula muistuttaa.
Viime vuonna kunnostautuneilla palloilijoilla on kovat meriitit. Rantanen ja Lehkonen saavuttivat Stanley Cupin, ja Markkanen johdatti Suomen maajoukkueen EM-puolivälieriin ja murtautui koripallon NBA:n tähtien joukkoon. Filppula ylsi ensimmäisenä suomalaisena jääkiekon Kolmen kullan kerhoon, kun hän kipparoi Leijonat olympiakultaan ja maailmanmestariksi.
– Tässä valitaan Suomen Vuoden urheilijaa, mutta jos Yhdysvalloissa yhtään seurattaisiin näitä, niin varmaan suut loksahtelisivat ammolleen, jos valitaan esimerkiksi hiihtäjä tai ralliautoilija, eikä Markkasta, Hannula näkee.
– Markkasen kohdalla on sellainen pointti, joka pätee myös NHL-pelaajiin. Ottelut pelataan sellaisina kellonaikoina, että suomalaiset näkevät hyvin vähän Markkasen kokonaisia otteluita. Väläyksiä tulee Urheiluruudussa. Niin Markkanen kuin Rantanenkin kärsivät huonoista lähetysajoista.
