Suomalainen työväki totuttelee parhaillaan kilpailukykysopimukseen, kikyyn. Sen myötä lähes kaikkien työaika on pidentynyt, palkka ei nouse ja lomaetuudet heikkenevät. Osa työnantajan sosiaaliturvamaksuistakin on siirretty palkollisten maksettaviksi. Tämä kaikki siksi, että Suomen kilpailukyky paranisi, työttömyysaste nousisi ja valtiolla olisi taas rahaa hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitoon.
Mitä tekee historiallisessa tilanteessa työnantajien edustaja, Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) puheenjohtaja Veli-Matti Mattila ? Ylistää suomalaista konsensusta? Kehaisee palkansaajia? Valaa uskoa parempiin päiviin? Ei mitään näistä. Sen sijaan hän vähättelee ääneen kikyä ja vaatii, että samanlaisia pitää tehdä useampia putkeen niin, että palkat putoavat 10–15 prosentilla, eikä niistä sovita enää liitoissa, vaan työpaikoilla (HS 11.3.).
Mattilan ulostulo on nähty palkansaajapuolella sodanjulistuksena, eikä ihme. Puheenvuoro oli paitsi provosoiva myös onnettomasti ajoitettu. Puhujakin oli väärä.
EK:lla on nokkamiehenään Elisan palkkapomo, jonka vuosiansiot ovat lähes 1,7 miljoonaa euroa. Se on 70 kertaa enemmän kuin keskiverto palkansaajan vuositili. Jos Mattila tekisi, kuten hän muilta vaatii, miehen vuosipalkka putoaisi 250 000 eurolla, jolla voisi palkata kymmenen työntekijää lisää Elisan palvelukseen. Vaan kun ei tee. Hänen mukaansa johtajien palkitseminen on yrityksen omistajien yksityisasia, ja näin pitäisi olla myös palkansaajien palkitsemisen.
EK:n puheenjohtajan ulostulon jälkeen ei ole epäselvää, mihin työnantajaleiri tähtää. Se haluaa ajaa suomalaisen työehtosopimusjärjestelmän alas.
EK päätti viime keväänä, ettei se solmi enää työehtosopimuksia. Nyt se haluaa romuttaa myös liittotason neuvottelut. Tavoitteena on tilanne, missä palkoista sovitaan aina paikallisesti eli käytännössä työpaikoilla.
Tosin näin kömpelöllä taktiikalla siihen tuskin päästään. Mattila voi olla taitava konsernijohtaja, mutta taitavaksi työmarkkinajohtajaksi hänestä ei näytä olevan. Niin kömpelösti hän kääntyilee Etelärannan lasikaapissa.
Aika näyttää, mitä Mattilan isäntämäisestä sanelupuheenvuorosta seuraa. Valistunut veikkaus on, ettei mitään hyvää.
Uhattuna on työmarkkinahengen lisäksi yhteiskuntarauha. Kielenkäyttö luultavasti kovenee, lakkoherkkyys kasvaa ja sopimuksiin on entistä vaikeampi päästä. Kikyä ei enää kiitellä vaan kirotaan. Jos tämäkin on EK:n tavoite, sitä on vaikea ymmärtää.