Pasi Arponen pisti hok­ka­rit jal­kaan­sa 65 pe­li­kau­den ajan – puo­lus­ta­ja oli pe­rus­ta­mas­sa myös Kemin Lä­mä­rei­tä ja Let­ku­ni­lik­ko­ja

-
Kuva: Jouni Valikainen

Kuka jääkiekon ystävä muistaa Paavo Arposen. Ei varmasti monikaan, hyvä jos joku lähisukulainen tietää, että kemiläisen Pasi Arposen oikea ristimänimi on Paavo.

– Pelikaverit ihmettelivät aikoinaan, että miksi nimeäni ei löydy edes puhelinluettelosta, vastikään 85 vuotta täyttänyt Pasi kertoo.

Miehen vapaa-ajan on täyttänyt jääkiekko. Sitä se on tehnyt peräti 65 kauden ajan.

– Aika ei enää riittänyt jääkiekkoilulle, sillä vaimon omaishoitajana toimiminen lohkaisee ison osan ajastani, Arponen perustelee vetäytymistään jääkiekkoilijan uralta.

Pasi Arponen muistaa hyvin pelaajauransa ottelut ensimmäisistä aina viimeisiin saakka. Ura päättyi Pariisissa 2017 neljän maan veteraaniturnauksessa.

– Pelasimme aivan hyvät ottelut Tshekkiä, Itävaltaa ja Ranskaa vastaan. Samaan aikaan Pariisissa pelattiin jääkiekon MM-turnausta.

Pasi Arposen seuraura alkoi Pohjan Haukoissa. Raahen Vesaa vastaan käytyä ottelua muistelleessaan mies ei voi pidätellä nauruaan.

– Pojat pistivät minut maaliin Raahen Vesaa vastaan, kun olin kuulemma porukan ketterin. Meille tehtiin ensimmäisessä erässä yhdeksän maalia. Jyrki Meriö pääsi toisessa erässä näyttämään taitonsa ja päästi yksitoista maalia. Menin takaisin maalin ja Raahe teki vain neljä osumaa. 24-0 tappio jäi mieleen.

Arponen ei todellakaan ollut mikään maalivahti. Hän pelasi myös hyökkääjänä, mutta löysi lopullisen pelipaikkansa puolustajana.

– Houkuttelimme pakkikaverini kanssa hyökkääjän tulemaan välistämme maalia kohti. Minä otin miehen ja kaverini kiekon. Kun lonkan laittoi hyökkääjän reittä vasten, niin siinä lähti isompikin mies lentoon. Minut opittiin tuntemaan juuri tuosta perstaklauksesta.

Pienikokoinen puolustaja oli nopea myös luistimilla.

– Pelasin aikoinani myös Kärppien Reijo Ruotsalaista vastaan. Häntä en saanut luistimilla kiinni.

Pohjan Haukat pääsi 1960-luvulla pelaamaan Suomi-sarjaa, joka oli silloin jääkiekon toiseksi korkein taso. Haukkojen nousu alkoi, kun maajoukkuemaalivahti Pekka Myllylä muutti Kemiin ja ryhtyi joukkueen valmentajaksi. Sarjan taso oli toisella pelikaudella liian kova Haukoille. Myös Karihaaran Tenho pelasi aikoinaan Suomi-sarjassa.

– Meiltä lähti kahdeksan pelaajaa opiskelemaan muille paikkakunnille ja tasomme laski. Parasta jälkeä teki meidän M-ketju, jossa Jorma Mäkelä oli ketjun aivot ja Erkki Männikkö sekä Mikko Miikkola löivät kiekko voimalla maaliin.

Myös Pasi Arponen lähti opiskelemaan teknilliseen kouluun Lahteen ja pelasi Upon Pallossa. Mies oli nostamassa Upon Palloa Suomi-sarjaan.

– Kun tulin takasin Pohjan Haukkoihin, niin sanoin, että porukalla ja joukkueella on iso ero. Upon Pallossa oli ammattimainen ote.

Jääkiekko, kuten myös kansantanssi, ovat antaneet Pasi Arposelle paljon muutakin kuin terveet elämäntavat.

– Minä sain pelaamisesta luonteen lujuutta voiton ja tappion hetkillä, jotka heijastuivat myös siviilielämääni. Joukkueurheilussa oppii toisten huomioon ottamista ja myös ryhmätyöskentelyä. Pelimatkat ja eri tapahtumat olivat hauskoja hyvien kavereiden kanssa, mies luettelee.

Pasi Arponen katsoo hieman huolestuneena nykyistä Kemin jääkiekkoilun tilaa. Juniorikiekkoilijoita saisi olla enemmän.

– Kun itse valmensin Lämäreiden C- ja D-nuoria, niin jäällä oli porukkaa. Lopettaessani 1986 syntyneiden valmentamisen myös lähes kaikki nuoret lopettivat pelaamisen, vaikka joukossa oli lahjakkaita pelaajia.

Arponen pystyi omalla olemuksellaan pitämään nuoret hyvän harrastuksen parissa.

– Katsoin harjoittelua ja pelaamista nuorten tasolta. Kuria oli, mutta ei liikaa. Kuulin, että joku valmentajista oli rankaissut pelaajia, kun nämä jättivät kokeiden takia treenit väliin. Tulevaisuus rakentuu kuitenkin koulun kautta, Pasi Arponen muistuttaa.

Pojanpoika vinkkasi nimestä
Jouni Valikainen

Pasi Arponen oli mukana perustamassa yhä toiminnassa olleita Kemin Lämäreitä ja veteraanikiekkoiluun keskittyvää Letkunilikkoja.

Pohjan Haukat lopetti toimintansa 1968, kun enää ei löytynyt rahaa pelaamiseen. Asianajaja Onni Kora oli perustamassa Pohjan Haukkoja 1951. Hän hoiti myös seuran taloutta.

Osa Pohjan Haukkojen pelaajista oli mukana pistämässä alkuun Kemin Lämäreitä. Arponen pelasi Lämäreissä ja teki päätöksiä seuran johtokunnassa.

Kun Kemi sai jäähallin 1995, niin Erkki Marjakaarto ja Pasi Arponen kutsuivat veteraanikiekkoilijat kokoon ja perustivat Letkunilikat. Nimestä osa-ansio kuuluu Arposen pojanpojalle, joka oli silloin kymmenvuotias.

– Olin valmentanut pojan joukkuetta ja kutsunut pelaajia joskus letkunilikoiksi. Pojanpoika tokaisi saunassa, että me veteraanit olemme samanlaisia letkunilikkoja kuin hekin. Siitä se nimi tuli.

Letkunilikat ovat pelanneet kansainvälisiä otteluita käyvät edelleen treenaamassa ja saamassa vieroitushoitoa jääkiekkokärpäsen puremaan Kemin jäähallissa.