Kerran Anneli Moilanen suunnitteli vaihtavansa mustien tarvikepöytien tilalle yhtenäisen, pitkän tason. Kun huonekalumyyjä kuuli suunnitelmista, hän lupasi ostaa Moilasen vanhat pöydät itselleen.
Eipä sittenkään, tuumi Moilanen, ja niinpä arkkitehti Pauli Blomstedtin suunnittelemat pöydät saivat jäädä paikalleen. Sen koommin Parturi Annen kalustusta ei ole suunniteltu uudistettavan.
– Eihän tämmöisiä kalusteita saa enää mistään. Näin kestäviä, Moilanen kehuu.
Pöydät ja nahkaverhoillut tuolit on kannettu paikoilleen silloin, kun Moilasen äiti Elina Niemi perusti liikkeen 60 vuotta sitten. Liike sai nimen tyttären mukaan.
– Minä taisin itse pienenä lyhentää nimeni Anneksi. Nykyään useammat kutsuvat minua Anneliksi, Moilanen kertoo.
Yrityksen historia on melkein kymmenen vuotta pidempi. Elina Niemi aloitti parturina Petäjäisellä vuonna 1953. Syy liikepaikalle oli Petäjäskosken voimalaitoksen valtava, monivuotinen rakennustyömaa. Yrittäjä itse asui Saarenkylässä.
Kun parturi muutti kaupungin keskustaan Koskikadulle, moni asiakas seurasi perässä.
– Meillä on vieläkin ainakin yksi asiakas sieltä Petäjäiseltä asti, Anneli Moilanen sanoo.
Opintojen sijasta kiinnosti työ
Anneli Moilanen tuli töihin äidin liikkeeseen 16-vuotiaana. Hän suoritti parturiopinnot, ja alkoi lopulta myös yrittäjäksi 1980-luvun puolivälissä.
Samalla tapahtui toinen sukupolvenvaihdos, kun Kimmo Moilanen tuli äitinsä oppipojaksi.
– Tulin kokeilemaan tätä. Lapsena minusta piti kyllä tulla Tarzan, Kimmo Moilanen sanoo.
Äiti ja poika tekivät noihin aikoihin tärkeän uudistuksen eli suunnittelivat uudet ikkunateippaukset. Ne on uusittu viimeksi tänä vuonna – samaan 1980-luvulla suunniteltuun tyyliin.
– Eikö olekin hyvät värit, huomiota herättävät? Kimmo Moilanen kysyy.
KATSO VIDEO: Parturi Annen seinällä on myös alkuperäiset hiustenleikkuukoneet, vaikka niitä ei enää käytetäkään.
Moni tunnistaa paikan, vaikka ei olisi liikkeessä käynytkään.
– Monet ohi kävellessään kuvaavat tätä ikkunaa, Anneli Moilanen kertoo.
Moilanen jäi virallisesti eläkkeelle kymmenisen vuotta sitten, mutta vasta kevään koronarajoituksen aika sai hänet kokonaan pois liikkeestä.
– Kimmo sanoi, että nyt riitti, Anneli Moilanen nauraa.
Moilanen pohtii olleensa aina olleensa työorientoitunut, mutta nyt eläkkeellä olo sujuu jo oikeastaan todella mukavasti, kun sitä on puoli vuotta harjoitellut.
– Mutta käyn minä poikia tuuraamassa, jos heillä on vaikka joitain menoja. Minun äitini teki tuurauksia vielä 80-vuotiaanakin! Anneli Moilanen kertoo.
Hän laskee olevansa sitä sukupolvea, jolle vielä vanhemmat ohjasivat työuran ensimmäiset askeleet. Hänelle vaihtoehtoina oli opiskella tai mennä töihin. Äidin liikkeessä tarvittiin tekijää, ja niinpä hän valitsi sen.
Perheen neljännen polven parturi, Kimmon poika Roni Lahdenperä kertoo uravalintansa olleen vähän samantapainen – tosin hänen ikäisillään valinta on enemmän omissa käsissä kuin mummin nuoruudessa.
– Peruskoulun jälkeen tuntui, että on tätä koulua jo kymmenen vuotta nyt käyty, Lahdenperä tuumii.
Hän halusi töihin, ja parturin työ tuntui sopivalta. Toistaiseksi hän ei muuta suunnittele.
– Eihän tulevasta koskaan tiedä, mutta nyt ainakin tuntuu, että kun on oma asunto ja työ, niin tämä on nyt oikein hyvä.
Ennen kaikilla oli kampa taskussa
Vaikka moni asia on 60 vuodessa muuttunut, Anneli Moilasen mukaan parturin työ on lopulta aika samanlaista kuin ennenkin.
– Tämä on asiakaspalvelua.
Kimmo Moilanen keksii yhden selkeän muutoksen.
– Ennen kaikilla oli kampa taskussa. Että keskimäärin oli tästä silotellumpaa, hän sanoo ja pyyhkäisee otsahiuksiaan.
Hiusmuoti vaihtuu, mutta Moilasen mukaan yksi tärkeimmistä parturin ominaisuuksista on se, että ”on silmää”.
– Eivät kaikki opi, hän sanoo.
Vaihtelevista hiusmuodeista Anneli Moilasen mieleen on jäänyt erityisesti ”patamallin” leikkaus. Se ei kuulunut hänen omiin suosikkeihinsa.
– Ja kaksi kertaa kieltäydyinkin, hän tunnustaa. Syy oli se, että parturin mielestä leikkausmalli ei sopinut asiakkaan hiuslaatuun.
Kimmo Moilanen muistaa puolestaan 1990-luvun muoti-ilmiön, jota asiakas toisensa perään halusi, joskus jopa kuvan kera.
– Mika Häkkisen tukka!
Kimmo Moilasen ”työkokeilu” äidin liikkeessä ei koskaan päättynyt. Kun hän pohtii viihtymistään, esiin nousee asiakkaiden kohtaaminen ja hyvinvointi. Hän arvostaa sitä, että parturin työssä pitää tulla toimeen monenlaisten ihmisten kanssa. Usein asiakkaat tulevat paitsi hiustenleikkuuseen, myös rauhoittumaan.
– Tämä on hyvä paikka, kun meillä on aika rauhallinen ympäristö. Voin sanoa, että kyllä suomalainenkin mies puhuu.
Hänen mukaansa yhteistyötaidot ovat arvossa myös perheen yhteisellä työpaikalla.
– Kyllä meidän kaikkien arvoihin kuuluu se, että meillä on hyvä olla yhdessä, hän pohtii.
Liikkeen tulevaisuus ei ole ollut yrittäjien mukaan koskaan uhattuna. 1970-luvun pitkän tukan muotia Anneli Moilanen nimittää parturien lama-ajaksi, mutta muuten asiakasvirta on ollut tasaista.
Kimmo Moilasen mukaan sen eteen pitää kuitenkin tehdä töitä.
– Ei sitä kestä kovin monta kertaa laittaa lappua ovelle, että ”olen asioilla”, hän sanoo.
