Pa­rii­sis­sa mat­kaa­va suo­ma­lai­nen: "Ka­duil­la on hil­jais­ta, so­ti­laat par­tioi­vat aseiden kanssa"

Pariisissa pitkää viikonloppua viettävä Eeva-Liisa Vaajala heräsi lauantaiaamulla hirvittäviin uutisiin. Hän heräsi jo yöllä jatkuviin sireenin ääniin, mutta ajatteli, ettei hälytysajoneuvojen äänissä olisi sen ihmeellisempää suurkaupungissa.

Perheensä, lapsien puolisoiden ja lapsenlapsen kanssa reissussa oleva Vaajala sai heti aamulla kuulla, että terrori-iskuissa on kuollut eri puolilla Pariisia yli sata ihmistä.

- Ihmiset ovat hyvin surullisia täällä hotellilla. Kaduilla on hiljaista ja sotilaat partioivat kolmen hengen ryhmissä aseet käsissään ja kypärät päässä.

Vaajala perheineen on majoittunut Pariisin keskustaan, 12:nnessa kaupunginosassa, kahden minuutin kävelymatkan päässä Moulin Rougelta.

Vaajalan mukaan hotellin henkilökunta on neuvonut heitä välttämään Seine-joen vasenta puolta, jossa sijaitsee muun muassa Eiffel-torni.

- Henkilökunta kuvaili sitä sota-alueeksi. He vetivät karttaan myös rastit Bastillen alueelle ja Place de la République -aukiolle. Sinne ei kannata mennä.

Vaajala sanoo, että hotellin henkilökunta kehotti jättämään väliin myös Champs Elyséesin alueen.

- Meitä on kehotettu seuraamaan tilannetta ja välttämään julkisia paikkoja, joihin voi kerääntyä paljon ihmisiä. Emme mene tänään metroon. Notre Damen katedraali jää myös näkemättä.

Vaajala sanoo, että järkyttävät iskut ovat aiheuttaneet paljon keskustelua perheen kesken aamun tunteina.

- Pohdimme kovasti, mitä yksittäinen ihminen voisi nyt tehdä muiden hyväksi tällaisen tilanteen keskellä. Se on aika vähäistä, mitä on tehtävissä.

- Päällimmäinen tunne on suuri suru ja pettymys ihmisyyteen. Miten kamalia asioita toiset ihmiset voivat tehdä toisilleen.

Järkyttävistä iskuista huolimatta Vaajala perheineen aikoo lähteä liikkeelle alueille, jotka hotellihenkilökunta on kertonut turvallisiksi.

Mainos
Lapin Kansan pelit

Pelaa Lapin Kansan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä