Kiinan ja Yhdysvaltain kaltaisten suurten saastuttajamaiden ilmastoteot ovat luoneet uutta uskoa taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Yritysten ja sijoittajien investointipäätökset puolestaan viestivät siitä, että muutoksen hillintää pidetään jo taloudellisesti järkevänä.
YK:n ilmastoneuvotteluissa painitaan samaan aikaan tuttujen ikuisuuskysymyksien kanssa. Rintama kulkee usein kehittyvien- ja teollisuusmaiden välillä.
- Tämä ei ole sinällään yllätys, mutta tarkoittaa sitä, että vaikeissa asioissa joudutaan vielä tekemään kompromisseja Pariisissa, sanoo vanhempi tutkija Antto Vihma Ulkopoliittisesta instituutista.
Ilmastotoimet etenevät osin riippumatta siitä, mitä maanantaina alkavassa ilmastokokouksessa saadaan aikaiseksi. Vihman mukaan hallitusten olisi kuitenkin helpompaa perustella omia toimiaan, jos ne voisivat osoittaa kansalaisille, mitä muut valtiot tekevät.
Ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk.) mukaan sopimus olisi toivottava myös talouselämän kannalta.
- Vaikka yrityksillä on halua toimia ilmastomyönteisesti, sopimus antaisi varmuuden siitä, että tämä on se suunta, mihin maailmaa on menossa, ministeri sanoo.
"Varovaisen toiveikas"
Tiilikainen kertoo olevansa varovaisen toiveikas Pariisin kokouksen lopputulosten suhteen, vaikka edeltävissä virkamiesneuvotteluissa ei päästy niin pitkälle kuin toivottiin.
Eräs vaikeimmista pulmista on kehittyville maille suunnattava ilmastorahoitus. Suomella ei Tiilikaisen mukaan ole nykyisessä taloustilanteessa varaa uusiin lupauksiin.
- Uskottavuus on lunastettava sillä, että siitä, mitä on luvattu, kyetään pitämään lähivuosina kiinni, Tiilikainen sanoo.
Yli 170 maan antamat lupaukset omista ilmastotoimista ovat ministerin mukaan merkittävä osoitus poliittisesta tahdosta ilmastonmuutoksen hillintään. Ne eivät kuitenkaan riitä tavoitteeseen, enintään kahden celsiusasteen lämpenemiseen vuoteen 2100 mennessä.
– Tärkeimmät neuvottelukysymykset Suomen ja EU:n kannalta liittyvät siihen, millä tavalla näitä pidemmän aikavälin tavoitteita saadaan Pariisin sopimuksessa kirjattua, Tiilikainen sanoo.
Sopimus ja päätös
Pariisin kokouksesta odotettu lopputulos jakautuu yksinkertaistaen kahteen osaan: oikeudellisesti sitovaksi tarkoitettuun kansainväliseen sopimukseen ja yksityiskohtaisempaan osapuolikokouksen päätökseen, joka ei ole sitova, mutta pitää hyväksyä yksimielisesti.
- On luultavaa, että valtiosopimuksen teksti on aika yleistä, Vihma ennustaa.
Hänen mukaansa kiinnostavampi on osapuolikokouksen päätös, johon kirjattaneen ehkä merkittäviäkin asioita rahoituksesta ja päästölupauksista.
- Se on kyllä mahdollista kaataa, mutta ei se helppoa ole. Kaikki kokouksissa olleet tietävät, että yksimielisyys on aika venyvä käsite, Vihma sanoo.
Sopimuksen osalta taas ei oletetakaan, että kaikki maat sen ratifioisivat kansallisissa parlamenteissaan. Esimerkiksi Yhdysvallat ei näin aio tehdä omista sisäpoliittisista syistään. Tässäkään tapauksessa sopimukset ja todellisuus eivät välttämättä kulje samaa tahtia.
- Käytännössä Yhdysvallat noudattaisi sopimusta toimissaan presidentin valtaoikeuksilla, mutta ei ratifioisi sitä osaksi kotimaan oikeutta, Vihma kuvaa.