Ovatko valtioiden johtajien puhteet ilmastonmuutoksen vastaisten toimien välttämättömyydestä muunnettavissa valtioita velvoittavan sopimuksen muotoon? Tämä nähdään viikon kuluttua alkavassa Pariisin ilmastokokouksessa.
Yli 160 valtiota on julkistanut ennen kokousta vapaasti muotoilemansa lupauksen kansallisista toimista. Vaikka lupausten sisältö vaihtelee suuresti, niitä antaneet maat edustavat noin 90:ää prosenttia maailman kasvihuonekaasujen päästöistä.
Valtionjohtajat kokoontuvat Pariisiin aiemmasta poiketen heti kokouksen alkajaisiksi 30. marraskuuta eikä vasta lopuksi. Pääministereiden ja presidenttien toivotaan antavan kunnon alkusysäyksen neuvotteluille, jotka kestävät virkamiestasolla vain viikon.
- Tilanne etukäteen annettujen lupausten suhteen on erinomainen, mutta neuvottelutilanne on haastava. Meillä on vähän aikaa ja paljon isoja kysymyksiä ratkaistavana, arvioi Suomen pääneuvottelija Harri Laurikka ympäristöministeriöstä.
Virkamiesvaiheen jälkeen paikalle saapuvat toisen kokousviikon alussa myös ympäristöministerit. Sopimustekstin pitäisi olla valmis 9. joulukuuta, jotta se ehdittäisiin kääntää ja allekirjoittaa toisen kokousviikon loppuun mennessä.
Sopimustekstin lisäksi maat neuvottelevat myös erillisestä 舡osapuolikokouksen päätöksestä舡, jossa voidaan muun muassa määritellä sopimuksen toimeenpanoa. Siihen päätynee lopulta myös maininta valtioiden kansallisista toimista. Tämä päätöspaperi ei ole kansainvälinen sopimus, eikä sitä tarvitse vahvistaa kunkin maan parlamentissa, mikä esimerkiksi Yhdysvalloille on ylivoimainen este.
- Nyt ollaan siinä tilanteessa, että niin EU kuin ympäristöjärjestöt kuin vähiten kehittyneet maatkin vaativat sitovaa sopimusta, mutta samaan aikaa kaikki ymmärtävät, että Yhdysvallat ei tule sellaiseen mukaan, sanoo ilmastovastaava Kaisa Kosonen Greenpeacesta.
Hänen mukaansa lopputuloksen muotoseikkoja tärkeämpää on kuitenkin se, voidaanko annettuihin lupauksiin luottaa. Kokemus on osoittanut, että oikeudellisesti heikotkin sopimukset voivat olla poliittisesti vahvoja.
- On tärkeää, että sopimus luo kehikon jatkotoimille. Meidän pitää myös pystyä tekemään vahvoja hillintätoimia jo ennen vuotta 2020 (sopimuksen voimaantuloa). Myös tästä neuvotellaan Pariisissa, kertoo suojeluasiantuntija Hanna Aho Suomen luonnonsuojeluliitosta.
Näihin termeihin törmää ilmastokeskustelussa
Divestment – Investointien siirtäminen pois fossiilisiin polttoaineisiin tukeutuvista yhtiöistä, osin taloudellisen riskiarvion perusteella. On arvioitu, että jopa kaksi kolmasosaa maankuoressa olevista fossiilisten polttoaineiden varannoista on pakko jättää hyödyntämättä ilmastonmuutoksen takia. Yhtiöiden omistavat varannot uhkaavat siis muuttua arvottomiksi.
CO2 – Hiilidioksidi on tärkein ilmastoa lämmittävä kasvihuonekaasu, koska sitä on eniten ja se säilyy pitkään ilmakehässä. Pitoisuudet kasvavat vaikka päästöt vähenevät eikä ilmasto viilene pitkään aikaan. Metaani on moninkertaisesti tehokkaampi mutta lyhytikäisempi kasvihuonekaasu.
Kiina – Kansainvälisen ilmastopolitiikan avainvaltio, joka tuottaa jo neljäsosan maailman päästöistä. Ei lupaa neuvotteluissa paljoa, mutta tekee koko ajan enemmän – aikoo muun muassa aloittaa kansallisen päästöoikeuksien kaupan vuonna 2017.
Palomuuri – 1990-luvulla luotu jako teollisuusmaihin ja kehitysmaihin, jossa vastuu ilmastonmuutoksen hillitsemisen kustannuksista on ensiksi mainituilla. Tätä on vaadittu murrettavaksi, koska monet kehittyvät maat ovat jo perinteisiä teollisuusmaita vauraampia.
Ilmastorahoitus – Teollisuusmaiden lupaus 100 miljardin dollarin vuotuisesta ilmastorahoituksesta kehitysmaille päättyy 2020. Uudesta rahoituksesta sopiminen on Pariisin vaikeimpia neuvotteluasioita ja mahdollisen uuden sopimuksen ydinsisältö. Rahoitusta tarvitaan ilmastonmuutoksen hillinnän lisäksi sopeutumiseen ja muutoksesta jo aiheutuneiden vahinkojen korjaamiseen.
Hiilinielut – Sitovat hiilidioksidia ilmakehästä. Hiilinielut ovat metsien osalta tärkeitä Suomelle, koska nykyisin metsäpinta-alan vähenemien lasketaan päästölähteeksi. Todellinen puuston määrä (tilavuus) – ja samalla hiilinielu – kuitenkin kasvaa.
Suomen säälle ovat tyypillisiä suuret vaihtelut. Kotipihan vihreä nurmi nyt ja lumihanki samassa paikassa vuotta paria aiemmin eivät välttämättä kerro ilmaston muuttumisesta. Jos kuitenkin haluaa väittää todistavansa muutoksen merkkejä omin silmin, nyt alkaa olla paras vuodenaika käsillä.
Suomen keskilämpötilan on mitattu nousseen viimeksi kuluneiden vajaan 170 vuoden aikana jo yli 2 celsiusastetta. Tutkimusten mukaan lämpeneminen ei jakaudu tasaisesti vaan esimerkiksi joulukuun keskilämpötilat ovat kivunneet ylöspäin lähes viisi astetta. Myös tammi- ja helmikuu ovat lämmenneet muita kuukausia enemmän.
Maailmanlaajuisesti ilmaston arvioidaan lämmenneen vajaat 0,9 astetta. Suomessa ja muilla maapallon napoja lähellä olevilla alueilla lämpenemisen tahti on huomattavasti muuta maailmaa nopeampaa – myös tulevaisuudessa.
Vaikka päästörajoituksista sovittaisiin heti, Suomen lämpötila nousee vielä vähintään kahdella asteella. Jos taas mitään ei tehtäisi, Suomessa 舡kolkuteltaisiin jo kymmentä astetta舡 esiteolliseen aikaan verrattuna, sanoo professori Ari Laaksonen Ilmatieteen laitokselta.
Globaalissa ilmastossa tapahtuu luonnostaan lämpenemistä ja viilenemistä, esimerkiksi Suomessa toistaiseksi lämpimin vuosi koettiin 1930-luvulla. 1960-luvun jälkeen keskilämpötilan tasaista nousua ei ole kuitenkaan enää voinut selittää ilman ihmisen vaikutusta ja kasvihuonekaasujen päästöjä. Koko maapallon mittakaavassa 14 lämpimintä vuotta on eletty 2000-luvulla.
Ilmastonmuutos ei näy vain lämpenemisenä ja kesähelteiden lisääntymisenä. Esimerkiksi Suomessa sateiden on ennustettu lisääntyvän selvästi. Metsät kasvavat nopeammin, mutta samalla lisääntyvät myrsky- ja hyönteistuhot. Luonnossa useat lajit ovat siirtyneet jo nyt pohjoisemmaksi.
Pohjanmaalla merenpinnan kohoamisen vaikutuksen kumonnee maan kohoaminen, mutta etelärannikolla Itämeren pinta voisi pahimmillaan nousta jopa puoli metriä.