Pa­raui­ma­ri ui itseään vastaan – kuulee si­joi­tuk­sen­sa vasta maa­lis­sa val­men­ta­jal­ta

Keväällä 2016 espoolainen vammaisuimari Antti Latikka oli valmis tekemään muutoksia elämässään. Hän otti suunnan pohjoiseen.

"Päätin lopettaa fysiikan opinnot Helsingin yliopistossa ja tähdätä työuraan liikunnan parissa", Latikka sanoo pöydän ääressä Lapin urheiluopiston tutussa aulatilassa.

"Olin haaveillut siitä jo pitkään. Koska uinti oli ykkönen, opinnot junnasivat. Vähitellen ymmärsin, että haluan tehdä töitä liikunnan parissa."

Syksyllä hän aloitti opinnot Lapin ammattikorkeakoulussa Ounasvaaralla. Rovaniemen lisäksi alaa voi opiskella amk-tasolla Kajaanissa ja Vierumäellä.

"Ainoastaan täällä oli mahdollisuus saada valmennusta, niin että saatoin jatkaa kilpauintia huipputasolla", Latikka perustelee päätöstään.

Valintaa ei ole tarvinnut katua.

Uuden elämänvaiheen kruunasi joulukuussa Antti Latikan uintiuran tähän mennessä kirkkain saavutus, hopeamitali Mexico Cityn parauinnin MM-kisoista.

Sauma oli sopiva. Uinti on ollut 27-vuotiaan miehen elämässä jo yli 20 vuotta, kilpauintikin puolet elämästä. Takana oli kolmet paralympialaiset ja MM-kisat ilman mitalisijoitusta.

"Hyvältähän se tuntui", Latikka myhäilee kasvot loistaen.

Mexico Cityn kisat siirtyivät syys‑lokakuusta joulukuulle maanjäristyksen aiheuttamien vaurioiden vuoksi.

"Puitteet ja kisajärjestelyt eivät olleet ensiluokkaisia, mutta Suomen joukkueella oli hyvä tunnelma", Latikka summaa.

Kisapaikan sijainti 2,5 kilometrin korkeudessa toi oman yllätyksellisyytensä lähtöasetelmaan.

"Etukäteen oli vaikea arvioida, miten ohut vuoristoilma vaikuttaa suorituskykyyn tai miten kova tulos mitaliin tarvitaan. Taktiikoita piti miettiä uusiksi, mutta tällä kertaa se osui oikeaan", ajalla 1.04,51 kisojen avauspäivänä hopeaan yltänyt uimari sanoo.

Mies elementissään. Antti Latikan tämän kauden kisatavoitteena on EM-pronssin puolustaminen.

Kuva: Jussi Leinonen

Antti Latikka on heikkonäköinen: hän näkee suuret linjat, mutta ei pikkutarkkoja yksityiskohtia.

"Minun vaikea itse tietää miten näen, sillä olen aina nähnyt näin", hän toteaa.

Käytännössä hän pystyy toimimaan pääosin näönvaraisesti ja liikkumaan itsenäisesti.

"Tämä ei tarkoita, että pystyisin kaikkeen. Välillä tarvitsen apua."

Pikkutarkkaa näkemistä varten hän käyttää erilaisia suurentavia apuvälineitä, kiikaria, suurennuslasia tai teknisempiä ratkaisuja kuten taulukameraa. Opiskelussa suuri apu ovat äänikirjat, esimerkiksi kaikki oppikirjat hän saa käyttöönsä näkövammaisten Celia-kirjaston kautta.

"Opiskelu onnistuu näinkin, se on vain hitaampaa."

Uidessa Latikka tavoittaa vapaudentunteen.

"Pääsen tehokkuuden tilaan, jossa näkövamma ei häiritse. En ehkä unohda sitä, mutten hirveästi välitä."

Latikka ui itseään vastaan: hän ei näe kilpakumppaneitaan suorituksen aikana.

"Mental game eli kaverin päihittäminen pään sisällä ei tapauksessani toimi. Oma sijoitus ja aika on minulle yllätys, joka selviää vasta, kun valmentaja sen maalissa minulle kertoo."

Kaikkiaan Suomessa on noin 20‑30 SM-kisoissa kisaavaa parauimaria. Lisenssittömiä, tavoitteellisia uimareita Latikan arvion muukaan noin 50‑100.

Uimarin tuleva tavoite on EM-pronssin puolustaminen elokuussa Dublinissa. Mielessä väikkyvät myös kesän 2020 paralympialaiset Tokiossa, mutta kilpasuunnitelmat etenevät nyt terveyden ehdoilla. Viimeisen kahdeksan vuoden ajan Latikka on kamppaillut migreenin kanssa, joka vieläpä provosoituu ponnistelusta – eli uimarin tapauksessa uimisesta.

"Kilpaurani kanssa elän tässä vaiheessa vuosi kerrallaan."

Muutto Lappiin oli uimarille myös askel itsenäiseen elämään.

"Teknisistä ja taloudellisesta syistä asuin Espoossa vanhempieni luona. Nyt teen viimein itse omat ruokani", Latikka toteaa hymyillen.

Ennen muuttoaan hän tunsi Rovaniemeltä vain pari kolme ihmistä.

"Hieman jännitin etukäteen, tutustunko ihmisiin, tai saanko kavereita. Mutta sainhan minä, niin koulusta kuin seurasta on löytynyt mahtavaa sosiaalista tukea. Siitä täytyy olla kiitollinen, etenkään näin vammaisena se ei ole itsestään selvää", hän pohtii.

Uudessa kotikaupungissa Suomen suurin uimaseura Cetus vaihtui Swimming Club Rovaniemeen, 50 metrin harjoitusallas 25 metriin. Myös harjoitteluseura vaihtui nuorempaan: Rovaniemen kilpauimarit ovat vanhimmillaan lukioikäisiä.

Pian kokenutta kilpauimaria kysyttiinkin valmentamaan seuran nuoria uimarilupauksia.

Latikka otti haasteen vastaan. Valmentaminen on vaatinut omien työtapojen etsimistä, sillä kaikkea mitä altaassa tapahtuu, hän ei näe. Ei edes apuvälineiden avulla.

"Joudun käymään läpi, millaisia toimintatapoja tarvitsen, jotta olen yhtä hyvä valmentaja kuin muutkin", hän kuvaa.

"Toki pientä epävarmuutta on ollut ilmassa, mutta olen saanut hyvää palautetta niin seuralta kuin omilta uimareilta eli jotakin olen varmasti tehnyt oikein. Uskon, että pystyn vielä löytämään oman tieni valmentajana."

Itselle läheisen alan opinnot ovat edenneet uudella motivaatiolla ja tehokkuudella. Antti Latikka arvioi, että hänen tulevaisuuden työnkuvansa voi olla myös jotakin muuta kuin valmentamista. Kunhan olennaisin pysyy.

"Haaveeni on tuottaa samaa iloa lapsille ja nuorille, jota itse olen urheilun parissa saanut kokea. Siitähän tässä on lopulta on kyse."