Odotin huhtikuussa tärkeää kirjettä Rovaniemeltä. Se sisälsi allekirjoitusta vaativia papereita, aika kiireellisiäkin vielä.
Kirje saapui 13 päivää lähettämisen jälkeen, vaikka se oli varustettu priority-tarralla ja kirjemerkkejäkin oli riittävästi. Kaikessa kiireessä merkkien leimaus näytti jääneen tosin väliin.
Lähetys oli siis kulkenut reipasta kävelyvauhtia. Tuttava toisaalla Suomessa kertoi saaneensa kirjeen, joka mateli 25 kilometrin matkaa 16 päivää. Näitä tapauksia on alkanut kokea ja kuulla sen sijaan kiihtyvää tahtia.
Posti oli vielä muutama vuosi sitten luotettava laitos. Lähetysten myöhästyminen tai peräti katoaminen oli todella harvinaista.
Sen vuoksi muistan vieläkin ällistykseni ja harmitukseni, kun kymmenkunta vuotta sitten menin joulunajan reissun jälkeen hakemaan lähipostista sinne jakelun keskeytyksen vuoksi säilöttyä postinivaskaa. Seassa oli useita uppo-oudoille ihmisille samassa kaupunginosassa osoitettuja virallisia kirjeitä ja joulukortteja. Oli mahdotonta tietää, oliko puolestaan meidän postejamme joutunut ties minne.
Yksittäistapauksista on tullut yleisiä. Valitettavasti lähipiirissä on tuoreita kokemuksia myös siitä, että postiin tehty osoitteenmuutos toimii vain ehkä 70-prosenttisesti. Osa lähetyksistä kulkeutuu jatkuvasti vanhaan osoitteeseen, vaikka asiasta on reklamoitu.
Palvelujen heikentämistä Posti on perustellut sillä, että lähetysten määrät ovat digimaailmassa vähentyneet reilusti.
Kierrehän siitä tulee. Kun luotettavuus lähtee ja maine romahtaa, on pakko hakea vaihtoehtoisia toimintatapoja. Yksittäisille kansalaisille ne voivat tulla kalliiksi ja koitua vaivalloisiksi.
Onko järkeä siinä, että nuori vähävarainen ihminen joutuu viemään yliopiston pääsykokeiden ennakkotehtävät henkilökohtaisesti perille, koska ei voi luottaa postin hoitavan työnsä, maksua vastaan?