Yritysten kannustus ja rahallinen tuki työntekijöiden liikkumiseen on ollut arkipäivää jo pitkään. Askel pidemmälle on käytäntö, jossa työpaikkaliikunnasta tulee osa työvelvollisuutta – siis pakko. Hyödyt ovat kiistattomat, mutta asiantuntijan mukaan kehityksessä on myös arveluttavia piirteitä.
Ruotsissa urheiluvaatevalmistaja Björn Borgin työntekijät suuntaavat joka perjantai läheiselle kuntosalille esimerkiksi joogaamaan. Noin 60 hengen punaposkinen porukka poistuu tunnilta tyytyväisen oloisena.
– Useimmat meistä pitävät tätä todella hyvänä osana työviikkoa, sanoo Cecilia Nissborg.
Toimitusjohtaja Henrik Bunge on vakuuttunut, että pakollinen liikunta hyödyttää niin työtekijöitä kuin työantajaa. Yrityksen kaikki tunnusluvut ovat petraantuneet liikuntatuntien alettua. Liikunnan ilmeisten terveyshyötyjen lisäksi kyse on myös työpaikan yhteisöllisyydestä.
– Kun menemme salille, olemme kaikki samalla tasolla. Asemalla yrityksessä ei ole merkitystä, jokainen on tasa-arvoinen, todistaa Björn Borgilla kirjanpidossa työskentelevä Ida Lang.
Alaistensa kanssa jumppamatolla venyttelevä toimitusjohtaja kuitenkin muistuttaa, ettei kyse ole mistään vapaaehtoisesta tyky-toiminnasta
– Jos et halua liikkua ja olla osa yrityksen kulttuuria, joudut lähtemään, Bunge sanoo silmää räpäyttämättä.
Toistaiseksi kukaan ei ole saanut potkuja liikuntakapinoinnin takia.
Jakaako liikunta ihmiset hyviin ja huonoihin?
Velvoittava työpaikkaliikunta on Björn Borgin lisäksi osa myös joidenkin muiden ruotsalaisyritysten työviikkoa. Tukholman yliopiston muutaman vuoden takaisessa tutkimuksessa työajalla tapahtuvan liikunnan havaittiin vähentävät sairauspoissaoloja noin viidenneksellä. Asia ei ole yhdentekevä Ruotsissa, jossa sairauspoissaoloja kirjataan selvästi enemmän kuin Euroopassa keskimäärin.
Liian hyvää ollakseen totta? Apulaisprofessori Carl Cederströmin mukaan liikunnan pakollisuus työpaikalla alkaa olla jo ääri-ilmiö. Tutkija on kirjoittanut hyvinvointisyndroomaksi kutsumastaan ilmiöistä, jossa liikunta nähdään velvollisuudeksi paitsi itseä, myös työnantajaa ja yhteiskuntaa kohtaan.
Liikkuminen vapaa-ajalla on Ruotsissa jo entuudestaan suosittua. Oman hyvän olon lisäämisen ohella liikunnasta ja itsestä huolehtimisesta on kuitenkin vaarana muodostua jonkinlainen ihmisyyden mittari, tutkija varoittaa.
– Jos alkaa ajatella olevansa liikunnan ansiosta parempi äiti, veli tai ystävä, voi olla pian tilanteessa, jossa ryhtyy pitämään liikuntaa harrastamattomia, ylipainoisia ja tupakoivia ihmisiä vähemmän hyvinä ihmisinä, Cederström pohtii.