En muista mihin aikaan lapsuudesta lakkasin olemasta päiväihminen. Varhain se kuitenkin tapahtui.
Nukkumaanmeno ei tainnut koskaan olla iltaisin iso ongelma, mutta sängyssä uni ei tullut silmään. En vatvonut huolia, ei vain väsyttänyt.
Leirikeskuksen rautaisen kerrossängyn yläpunkassa tuijotin mietteliäänä kattolautojen oksakohdista muodostuvia kuvioita. Joskus parikin tuntia ennen kuin väsymys saapui.