Mie en kuulu tänne. Mie mokkaan ja alan itkeä ja kaikki nämä ihmiset näkkee, miten heikko mie olen.
Eletään kesäkuuta 2013. Istun elämäni ensimmäisessä maakuntalehden aamupalaverissa ja reflektoin ruumiintoimintojani epävarmana siitä, kumpi suustani mahtaa purkautua ensin: alkukantainen, alastonta kauhua tihkuva avunhuuto vaiko sittenkin se aamiaispöydässä väkisin nielemäni vaniljajogurtti?
Kukaties molemmat tulevat yhtä aikaa, niin kuin siinä Manaaja-kauhuelokuvassa.