Olin menossa kauppaan, kun talvi yritti vasta ensimmäistä kertaa Inariin. Äkkäsin vastapäiselle osuuskaupan parkkiruudulle pysäköidyn auton. Näky oli jotenkin outo.
Auto oli ulkomaalainen, samoin kuski ja auton katolla pullo talousspriitä eli sitä juomakelvottomaksi tehtyä pirtua. Rouva vaikutti keskieurooppalaiselta, joten kokeilin englanniksi huomauttaa pullosta.
Olisihan tuo aikansa katolla keikkunut, mutta… Rouvahan tuosta kysymään, että oliko miehensä ajatus kelvollinen – että kaataisi pirtua renkaille ja saisi niistä sillä tavalla pitävät. Nastoja ei ollut.
Hämmästyin yhtä lailla kuin viereen pysäköinyt paikallisen auton kuljettaja. Eipä ollut ikikuuna tullut mieleen, että asfaltille hioutuneella ensilumella voisi pirtun voimalla edetä liukastelematta. Mistähän ne noita keksivät.
Tämä toinen sattuma tapahtui muutama viikko myöhemmin, kun ensilumesta oli jäljellä muisto vain ja tiet olivat ohuen mustan jään peitossa. Sillä kelillä oli ulkomaalainen auto lipsahtanut nelostieltä siinä hankalassa Ukonjärven kurvissa joka vain kirraa ja kirraa.
Näin kuvan sen lipsuttelijan renkaista. Kovasti muistuttivat mallia silestone.
Rekkojen mahdollisella tieverolla saataisiin hiekoitushiekkaa kenties jopa 200 000 tonnia, mutta ei se pulmaa ratkaisisi. Porsche- ja bemariajokoulut puolestaan kouluttavat Lapissa vain kalliiden autojen kuskeja ja kansanautojen omistajat jäävät opista paitsi.
Miten ihmeessä saataisiin tavallisille ulkomaan eläville tiettäväksi, minkälaisilla renkailla Lapissa pitäisi talvella ajella?