Olen juuri aloittanut Emily Esfahanin kirjan "Merkityksellisyyden voima" (The Power of Meaning: Crafting a Life That Matters) kuuntelemisen. Ja niin kuin niin usein aiemminkin tuli halu kirjoittaa siitä jo ennen kuin olen kuunnellut sen loppuun.
Tuntuu hassulta kuunnella vasta kolmekymppisen kirjaa elämästä ja onnellisuudesta, mutta ei tämä ihan tavalliselta itseapukirjalta tunnu. Tässä on vahva filosofinen tausta.
Esfahamin pääajatus tuntuu olevan, että ihmiset tavoittelevat nykyään onnea, mutta sen tavoitteleminen ei ole järkevää, vaan jopa tuhoisaa.
Kirjailijan mukaan onnellisuus on sivutuote siitä, että elää merkityksellistä elämää.
Omassa elämässäni tämä ajatus on juuri nyt tärkeä, sillä kohtaan elämässäni juuri nyt vaikeuksia. Ne onneksi ovat käytännön elämään liittyviä vastoinkäymisiä, eivät siis traagisia, mutta todella isoja haasteita.
Esfahanin mukaan merkityksellinen elämä rakennetaan viiden asian kautta, jotka ovat yhteenkuuluvuus, tarkoitus, tarinankerronta, itsensä ylittäminen ja kasvu.
Esimerkiksi lapset tuovat merkityksellisyyden tunnetta. Mielekkyyden löytäminen omista tekemisistään tuo sitä myös, jos oma tekeminen tuottaa jotain hyvää myös muille. Työstä sitä ei ole pakko löytää, vaan sen voi löytää myös harrastuksista. Tärkeintä on, että elämässä on joitakin mielekkäitä ja merkitystä tuovia asioita.
Omaa elämää kannattaa myös ajatella tarinana, ikään kuin kirjoittaa sitä auki. Sitä teen esimerkiksi nyt.
Itsensä ylittäminen voi olla jotakin mitä tekee, vaikka ei oikein tuntisi osaavansa tai kykenevänsä.
Kasvu taas löytyy usein juuri vaikeuksista. Vastoinkäymisissä omat elämänarvonsa pitää usein miettiä uudelleen.
Taidan olla juuri nyt sellaisessa tilanteessa.