Mökissä oli oma kaivo, josta vesi juoksi sisälle asti. Luulin rengaskaivoksi, mutta kannen alta paljastuikin porakaivo.
Eipä siinä. Jos ostaa mökin toisesta maasta ja puutteellisin tiedoin, saakin varautua yllätyksiin. Välillä ne ovat iloisia, kuten tontilta löytynyt ulkohuussi.
Mutta se kaivo. Hanasta valuva vesi oli oranssihtavaa, joten ensi töikseni kiikutin vesinäytteen laboratorioon.
Vedestä ei paljastunut muuta vikaa kuin törkeä määrä rautaa, eikä siinä muuta vaaraa kuin että astiat värjäytyvät ja mahaa saattaa vääntää.
Toimme juomaveden kaupungista, mutta siihenkin kyllästyy. Hilavitkuttimien ystävänä hankin pöydällä pidettävän vedensuodattimen, jonka keraaminen patruuna sihtaa juomavedestä enimmät raudanpalat pois. Se toimi, joten nyt autoon mahtuu muutakin kuin vesikanistereita.
Hetken kaikki oli hyvin. Sitten hajosi paisuntasäiliö (tunnustan, jouduin katsomaan termin netistä). Punainen pömpeli oli tukossa oranssista kurasta, mutta onneksi kylästä löytyi korjaaja.
Vesi virtasi kesän alkuun saakka, mutta siihen se loppui. Porakaivon pumppu oli hajonnut.
Tuttu korjaaja pelasti taas. Kaivo puhdistettiin ja pumppu vaihdettiin. Vesi maistui hyvältä ilman suodattimiakin.
Lysti kesti pari viikkoa. Sitten tiskatessa alkoi oksettaa. Askareen yllä leijui pahanlaatuisten ilmavaivojen löyhkä. Syylliseksi paljastui kuuma vesi.
Nyt pohditaan, onko syynä taas kaivo vai löytyykö vika kuumavesiboilerista.
Kärsivällisyyteni alkaa olla loppu. Taitaa pian olla aika liittyä kylän vesiosuuskuntaan.