Lokakuisessa Rovaniemen yössä on hiljaista.
Revontulet loimottavat pilviverhon välistä. Joutsenet huutavat jossain kalevalaisella taajuudella. Pimeässä mystiikka tiivistyy. Joutsenten äänet kuulostavat kuin viesteiltä menneiltä sukupolvilta, vaikka oikeasti ne taitavat vain jutella keskenään.
Tee, jota juon pääasiassa vain ulkona öisin, höyryää mukissa. Odotan pilviverhon repeämistä, että tulet pääsisivät kunnolla esiin. Valosaastettakin on aika reilusti, mutta en jaksa vaihtaa omaa sijaintiani, enkä enää odottaa.