Kun olin vauva, äidinisäni halusi nähdä minut heti herättyään ja kiiruhti pellon poikki koputtelemaan kotioveani. Äitini koetti huomautella, että kello on kuusi aamulla.

Kun ensimmäisen kerran odotin tulevia appivanhempiani kylään, olimme helluni kanssa yhdessä miettineet, mitä syötävää heille tarjotaan. Leipomuksiakin oli varattu. Kun sitten matkan takaa kulkenut auto oli purettu, kävi selväksi, että selviäisimme nelisin lukittautuneina asuntoomme vajaan kuukauden.