On itsepetosta ajatella, ettei menneisyyden tekoja kannata katua.
Totta kai kannattaa. Muuten oppiminen jää puolitiehen.
Kaikki mokaavat joskus, useimmat meistä raskaasti. Oma menneisyytenikin on kolmenkymmenen vuoden yhtäjaksoisen nolouden kronologia.
Yhdestä asiasta olen kuitenkin itselleni kiitollinen.
Onneksi olen viettänyt paljon aikaa isovanhempieni kanssa.
Jos en lapsuudessani halunnut lähteä sunnuntaina mummolaan, sanoi äiti, että koskaan ei voi tietää, milloin se on viimeinen kerta.