Vuosikausien kokemus heräämisestä ei merkitse mitään.
Joka ikinen ilta nukkumaan mennessä – yleensä tunnin tai pari suunniteltua myöhemmin – haaveilen hitaasta arkiaamusta.
Sellaisesta aamusta, jolloin herään ajoissa, hymyilen ihanalle alkavalle päivälle, venyttelen olohuoneen matolla viimeiset unihiekat pois levänneestä kehosta.
Aurinko pirskahtelee suloisesti sälekaihtimien raoista. Keitän ison kupin kahvia, katan aamiaisen kauniille kukkalautasille ja luen lehden nautiskellen alusta loppuun.