Isästäni tulee ensimmäisenä mieleeni kädet.
Ne nostelevat talviverkkoja jään alta pimeästä avannosta. Ihmeelliset kädet eivät ikinä palele.
Ukillanikin oli kuulemma sellaiset. Pitää kysyä veljeltäni, onko hän perinyt samanlaiset. Minä en ole. Voi tosin olla, että perimän sijaan vaikuttaakin tottumus. Tai sinni.
Vanhempani olivat tapailleet jo pitkään, ennen kuin äiti huomasi isän kädet.