Valmis on parempi kuin täydellinen. En muista, mistä virkkeen luin, mutta nykyisin hoen sitä itselleni melko usein.
Välillä käsistä on päästettävä työ, johon ei ole täysin tyytyväinen. Niin tulee käymään tämänkin päiväkirjan kanssa.
Aivotutkija Minna Huotilainen järkytti tasapainoani sanomalla Tekniikka ja talous -lehdessä, että puurtajia ei enää tarvita. Nykyisessä työelämässä tarvitaan luovuutta, ei pikkutarkkuutta. Lisäksi puurtaja palaa loppuun, kun yrittää tehdä kaiken perusteellisesti loppuun ennen kuin tarttuu seuraavaan työhön.
En oikein tiedä, mitä mieltä olisin Huotilaisen kommentista. On vaikea uskoa, ettei tunnollisuudelle enää olisi käyttöä. Toisaalta kahden loppuunpalamisen ja masennuksen jälkeen olen itsekin ymmärtänyt laskea vaatimustasoani.
Tai no, ainakin välillä muistan, etten tule koskaan saamaan mitalia siitä, että jutussani ei ole yhtään pilkkuvirhettä.
Olen alkanut opetella Huotilaisen mainitsemia uusia työelämätaitoja: keskeytysten hallitsemista ja palautumista.
Laitan puhelimen äänettömälle ja läppärin hälyt pois, että voin keskittyä siihen, mitä olen juuri sillä hetkellä tekemässä. Kuuntelen luureista yhdentekevää musiikkia, etten kiinnitä huomiota avokonttorin hälyyn.
Tärkein oppimani asia on palautuminen, jonka olen löytänyt liikunnasta ja työyhteisöstä. Mikään ei palauta niin kuin nauraminen. Tästä jopa aivotutkija on kanssani samaa mieltä.
Uusiin työelämätaitoihin kuuluvat myös terve itsekkyys ja rajojen pitäminen. Jos sinä et pidä puoliasi, kuka sitten?