Kari Kannala nosti esiin (LK 22.9.) läntisen maailman historiassa ilmennyttä pahuutta ja kohdisti kritiikkinsä kristinuskoon. Samalla hän tuli osoittaneeksi sen tarpeellisuuden.
Tasapainon vuoksi rinnalle olisi voinut nostaa myös Neuvostoliiton vankileirit, Kiinan kulttuurivallankumouksen ja nykyisen Pohjois-Korean kauheudet.
Pahuus on kulkenut ihmiskunnan mukana aina. Ateistinen tutkija Rodney Stark on kuvannut teoksessaan The Rise of Christianity, kuinka kristillinen usko muutti ratkaisevasti varhaista yhteiskuntaa.
Antiikin kulttuurissa sääliä pidettiin heikkoutena, mutta kristinuskon sanoma kertoi Jumalasta, joka ei jäänyt ihmisten hädän ulkopuolelle. Säälivässä rakkaudessaan hän tuli itse ihmiseksi tuomaan pahuuden keskelle pelastuksen.
Tämä Jumalan rakkauden lahja on tuonut vuosisatojen aikana avun lukemattomille ihmisille, jotka ovat kamppailleet niin ulkopuolellaan kuin sisimmässään olevan pahuuden keskellä.
Joskus tämä Jumalan lahja on vallannut ihmisen kuten Auschwitzissa kuolleen pappi Maximilian Kolben. Hänestä kertova, Amerikassa juuri julkaistu elokuva Triumph of the Heart kuvaa, miten Kolbe tarjoutui keskitysleirillä kuolemaan toisen vangin puolesta.
Läntisessä maailmassa kristinuskon vaikutus on hiipunut, ja samalla moni on kadottanut elämän merkityksen. Kun maailma nähdään pelkkänä sattumien seurauksena, tarkoitus hämärtyy. Pahan ja pahoinvoinnin lisääntyessä kiinnostus Jumalan rakkauteen Kristuksessa nousee jälleen esiin.