Mainos

Paas­toa­jan sävyjä

-

Kirkko on jälleen puettu violettiin. Se on paaston väri, katumuksen ja syntien tunnustamisen väri. Paastonaika valmistaa meitä kohti hiljaista viikkoa ja pääsiäistä. Kun paastoaa jostakin turhasta, saa tilalle jotakin tärkeämpää. Paaston tarkoitus on päästä lähemmäs Jumalaa. Se on laskeutumista Kristuksen vierelle ristintiellä.

Vanha paastoresepti on yksinkertainen: vähemmän ruumiin ravintoa, enemmän rukousta. Nykyihminen saattaa paastota vaikka pitäen somelakkoa tai ekopaastoa. Paasto ei kuitenkaan ole matka, joka keskittyy vain yksilön omaan kilvoitteluun ja oman hengellisyyden syventämiseen. Vaan kristityn tehtävä on elää maailman keskellä, tuoda toivoa, Kristuksen rakkautta ja valon säteitä ympäröivään maailmaan.

Tänä vuonna paasto sai violetin lisäksi sinikeltaisia sävyjä. Myötätunto Ukrainaa kohtaan on suuri ja yhteinen. Luulen, ettei paastomatka keskity tänä keväänä niinkään henkilökohtaisten rukousaiheiden ja oman jumalasuhteen äärelle. Vaan liikkeellä on suoranainen rukousaalto rauhan ja hädänalaisten puolesta. Yhteinen pelko, huoli ja järkytys Euroopan tilanteesta ja tulevaisuudesta värittää paastonajan esirukouksia. Ajatukset suuntaavat omasta itsestä kohti lähimmäistä, kohti maailman hätää. Eikä myötätunto ole jäänyt vain ajatusten tasolle, vaan se on näkynyt tekoina. Tavalliset suomalaiset ihmiset ja yritykset ovat jo nyt antaneet runsaasti lahjoituksia ukrainalaisille.

Sinivalkoisia sävyjä paastonajan rukoukset saavat Minna Canthin päivänä, jolloin siniristilippu liehuu salossa tasa-arvon vuoksi. Sekä Romanien kansallispäivänä ja Mikael Agricolan ja suomen kielen päivänä. Suomi on maailman tasa-arvoisin maa ja on suuri siunaus, että saamme lukea, kirjoittaa ja rukoilla omalla äidinkielellä. Mutta tasa-arvo, demokratia, oma kieli tai kulttuurien rikkauden arvostus eivät ole saavutettuja etuja, joita voimme pitää itsestäänselvyyksinä. Ne ovat arvoja, joiden saavuttamiseksi on tehty ja pitää tehdä jatkossakin yhdessä töitä, lakkaamatta rukoillen.

Tornion seurakunnan kappalainen Tuuli Kapraali