Kolumni

Ovet auvi lapsille! - lapsilla on oikeus ystäviin ja omiin vieraisiin

-

Viime lauantain Lounais-Lapissa oli juttua lasten yksinäisyydestä ja sen ehkäisemisestä. Haastattelin juttuun Suomen Vanhempainliiton Aslak Rantakokkoa ja Tornion Perheiden Talon Mira Karhua, jotka molemmat olivat mukana Nyt riitti yksinäisyys! -seminaarissa Torniossa. Kyselin myös merilappilaiskoulujen rehtoreilta, miten yksinäisyyttä ehkäistään kouluissa.

Puhuimme paljon koulujen ja päiväkotien rooleista. Niissä lapset kuitenkin viettävät suuren osan päivästään.


Mutta iso merkitys on myös vanhemmilla: leikkipuistokaverina, harrastukseen kuljettajana, rohkaisijana ja kannustajana. Kasvattajina sosiaalisiksi ihmisiksi.

Tilastokeskuksen mukaan ihmisten yksinoloaika on lisääntynyt. Vuonna 2015 tehdyn tarkastelun mukaan 10–14-vuotiaat lapset viettivät päivässä aikaa yksin keskimäärin puoli tuntia enemmän kuin kymmenen vuotta sitten. 15 – 24-vuotiaat nuoret viettivät yksin jo noin kuusi tuntia valveillaoloajasta.


Paljon puhutaan siitä, että suomalainen kyläilykulttuuri on muuttunut. Emme ehdi, jaksa tai viitsi käydä kylässä.

Yllätysvieraat ovat kauhistus, varsinkin jos viimeisestä siivouspäivästä on kulunut aikaa ja mahdollinen vierailu pitää ”kalenteroida” kuukautta aikaisemmin.


Rantakokon ja Karhun kanssa keskustelimme siitä, että suomalaisen kyläilykulttuurin muutos näkyy myös nykylasten maailmassa.

Lapset eivät välttämättä kyläile toistensa luona, joskin yksin kotona iltapäivänsä ja iltansa viettävien lasten ja nuorten sosiaalinen elämä voi olla vilkastakin. Kiitos verkkopelien ja sosiaalisen median.


Joskus vanhemmat rajoittavat vierailuja. Lapsen pitää joka kerta kysyä vanhemmiltaan, saako hän kutsua kavereita kylään. Kyläillä saa vain yksi tietty kaveri kerrallaan ja soveliaaksi kyläilyajaksi sovitaan vaikkapa kaksi tuntia.

Lapsia ei haittaa, vaikka kaverin huusholli ei olisikaan niin vimpan päälle kuin sisustuslehdissä tai Instagramissa. Lapsia ei haittaa, vaikkei tarjolla olisikaan seitsemän ruokalajin illallista, usein riittää voikkoleipä (paketillinen) ja kaakao. Lapsia ei myöskään haittaa, vaikka kavereiden vanhemmat olisivat ”vähän väsyneitä” työpäivän jälkeen. Se on ihan normaalia arkista arkea, kuten kyläilemisen soisi olla muutenkin.

Tällä viikolla vietetään Lapsen oikeuksien viikkoa. Lapsilla on oikeus ystäviin ja omiin vieraisiin. Pidetään siis ovet auki lapsille!